elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Muutaman hairahduksen jälkeen, on Burton jälleen onnistunut luomaan jotain todella omaperäistä ja kaunista. Luvattoman huonon Mars hyökkää!:n, kauniin joskin juonellisesti kovin pinnallisen Sleepy Hollow:n...

Muutaman hairahduksen jälkeen, on Burton jälleen onnistunut luomaan jotain todella omaperäistä ja kaunista. Luvattoman huonon Mars hyökkää!:n, kauniin joskin juonellisesti kovin pinnallisen Sleepy Hollow:n sekä käsittämättömän tönkön Apinoiden Planeetta-elokuvan uudelleenfilmatisoinnin jälkeen voi Big Fish:in sanoa olevan aivan omaa luokkaansa.

Elokuvan monien seikkailujen kehystarinana toimii tarinankertoja isä Edwardin (Albert Finney), sekä tämän hieman skeptisen pojan Willin (Billy Crudup) välienselvittely. Will on lapsesta saakka saanut kuunnella isänsä, ajoittain jopa myyttisiin mittakaavoihin paisuneita tarinoita. Edwardin itsensä lisäksi tarinoissa seikkailevat niin noidat, kuin jättiläisetkin. Ajan myötä Will on kuitenkin kyllästynyt isänsä valheilta vaikuttaviin sepityksiin, ja lopulta hän katkaiseekin yhteydet isäänsä lähes täysin. Vasta saadessaan tietää Edwardin olevan kuoleman partaalla, päättää Will jälleen tavata isänsä. Hullunkuriset ja uskomattomat tarinat jatkuvat vieläkin, ja Will päättääkin ottaa hieman selvää tarinoiden tosiperäisyydestä.

Big Fishiä on lähes mahdoton luokitella johonkin tiettyyn genreen. Elokuvaan on otettu aineksia niin rakkaustarinoista kuin kauhuelokuvistakin, kuitenkaan minkään osa-alueen saamatta muita suurempaa sijaa. Burtonille ominainen goottilainen fantasia ja synkkyys on näkyvillä jälleen kerran, tosin muihin Burtonin teoksiin verrattuna Big Fish on huomattavan valoisa, ja lämminhenkinen. Ajoittain huumori on kuitenkin todella tummanpuhuvaa ja täytyneekin sanoa, että harvoin on näinkin pastellinsävyisillä väreillä maalattu näinkin mustaa huumoria valkokankaillemme.

Näyttelijäsuorituksissa ei ole oikeastaan mitään moitittavaa, Ewan McGregor on huikea aurinkoisena nuorena Edwardina ja Albert Finney puolestaan hulvaton vanhana ja raihnaana tarinankertojana. Sivuosissakin vilahtaa muun muassa Danny DeViton ja Steve Buscemin kaltaisia tähtiä. Sivuosarooleista mainittakoon vielä veteraani Jessica Langen suoritus Edwardin vaimona Sandrana, sekä Tim Burtonin kihlatunakin tunnetun Helena Bonham Carterin kaksoisrooli kylän pelättynä noitana, sekä Edwardin ystävättärenä.

Big Fish on siitä harvinainen elokuva, että se pitää sisällään valtaisan tunnekirjon, sitä katsoessa saattaa kokea kaikkea pelon ja naurun väliltä. Siinä missä kylän noidan kanssa tapahtuvat kohtaukset saattavat säikäyttää, saavat muutamat vaikkapa Steve Buscemin tähdittämät kohtaukset, jopa vakavimmankin katsojan tirskumaan naurusta. Yksinkertaisesti summattuna, Big Fish on moderni, häikäisevän hyvin toteutettu, syvällinen satu. Uskaltaisin jopa väittää tätä Tim Burtonin parhaaksi elokuvaksi.

  • 95%
    Big Fish - 95%
95%

Tiedot

Genret: draama,fantasia,seikkailu
Kesto: 125 min
Ohjaaja: Tim Burton
Pääosissa: Ewan McGregor,Albert Finney,Billy Crudup,Jessica Lange
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Ville Tarkiainen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.