The Matrix Revolutions

Matrix sitä ja Matrix tätä. Tässä on trilogia, jota on hehkutettu jo ehkä hieman liikaa. Wachowskin veljesten lapsokainen on nyt saanut kolmannen – ja toivottavasti – viimeisen osansa. Matrix Revolutions tuli ensi-iltaan jälleen suurella mainoskampanjalla, ja lopputulos on, kuten Reloadedissa, kaunis kuin karkki, mutta sisällötön ja ontto.

Kaikki varmasti tuntevat Matrixin ydinjuonen, mutta setvitään se vielä kerran. Neo on nörtti, joka saakin tietää olevansa ihmiskunnan viimeinen toivo koneita vastaan. Matrix on ohjelma, joka pitää ihmiset, joita koneet käyttävät virtalähteinään, kurissa. Neo kuitenkin osaa tehdä tässä maailmassa mitä vain. Neon apuna on kapteeni Morpheus, rakastettu Trinity ja liuta muita mukamas mielenkiintoisia hahmoja. Agentti Smith on Neon arkkivihollinen, ja ensimmäisen osan jälkeen tästä tuli vapaa ohjelma, joka oli lähes voittamaton, sillä hän pystyi monistamaan itseään. Kolmannessa osassa Neon siis pitäisi tuhota matrix ja johtaa ihmiskunta voittoon, mutta samaan aikaan pelastaa viimeinen ihmisten kaupunki, maanalainen Siion, jonne koneet ovat lähettäneet massiivisen armeijansa.

Keanu Reeves esittää Neoa. Tämän suoritusta on vaikea kritisoida. Ei siten, että se olisi täydellinen, vaan juuri sen takia, että välillä hän on kuin ilmetty Neo, mutta välillä taas Billy & Ted -mäinen tyhmyys paistaa miehen kasvoilta. Lähes robottimaisena Neona, miehenä, joka ei osaa tehdä mitä vaan Reeves on oikein osuva, mutta heti inhimillisyyden osoittamisessa näkyy näyttelijän lahjattomuus. Morpheuksena nähdään Laurence Fishburne, joka oikeasti on hyvä näyttelijä. Tässä hän vaan joutuu esittää “supercoolia” ja eleetöntä Morpheusta, mikä ei mielestäni sovi herran lahjoille. Siltikin yksi positiivisimmista osa-alueista leffassa. Trinityä, jokaisen nörtin märkää unta näyttelee Carrie-Ann Moss, joka on huomattavasti parempi muun muassa Mementossa. Hugo Weaving Smithinä on ehkä elokuvan parasta antia näyttelijäpuolella. Mies osaa näytellä mahtavasti, välillä liiankin sortuen liialliseen ylinäyttelemiseen, mutta silti osuva suoritus. Näyttelijäkaartista ei voi sanoa mitään erityisen negatiivista Reevesin hömppämäisyyden ohella, tusinakamaa.

Elokuva on kuvauksellisesti sekava. Toiminta pitää jostain syystä näyttää mahdollisimman monimutkaisesti ja ainakin minua tämä häiritsi välillä todella paljon. Olisi parempi ottaa vaikutteita vanhoilta konkareilta ja osoittaa enemmän taiteellisuutta kuin ryminää ja räiskettä. Väritys Matrixeissa on ollut hieman pohdinnan alla. Ensimmäinen osa oli sininen, jos joku on sattunut huomaamaan. Toinen ja kolmas osa ovat vihreitä. Olisi ollut hauska kikka tehdä kolmannesta taas erivärinen, mutta ei. Tällä ei ole paljonkaan väliä, sillä värityksen käyttö Matrixissa on hauska tehokeino, mikä on toteutettu tyylillä, mutta pieni jippo olisi kohottanut visuaalista antia entisestään. Taistelut ovat totuttuun tyyliin upeita. Smithin ja Neon välinen lopputaistelu on tehosteihme. Kohtaus vaan on ylipitkä ja loppujen lopuksi ilotulitukset alkavat kyllästyttämään. Siionin taisteluun on varmasti tuhlattu miljoonia dollareita, ja se jos jokin näkyy. Tässä on ehkä elokuvan hienoin, ja toimintarikkain kohtaus. Tätä sotasinfoniaa kestää hyvin kauan, ja sitä katsoo suu ammottaen. Wachowskit ovat kohtauksessa yltäneet hyvin huomattaviin mittoihin, ja paikkopaikoin ei voi muuta kuin ihmetellä tätä uskomatonta tietokoneajan kirkkainta lapsosta.

Visuaalisuus on silti ainoastaan yksi osa-alue elokuvasta, eikä se yksinään riitä nostattamaan muuten keskinkertaista kokonaisuutta hyväksi elokuvaksi. Ydinjuoni on mielenkiintoinen, ja on mielenkiintoista saada kokea ihmiskunnan viimeiset selviytymisen ponnistukset, mutta kaikki sivussa oleva ihmissuhdeverkosto on lööperiä. Ei sillä, että pieni syvyys olisi pahasta, mutta Wachowskit eivät ole kykeneväisiä luomaan sellaista aluetta elokuvaansa. Yritys hyvä kymmenen, lopputulos keskinkertaisuus. Välillä elokuvassa on ikuisuuksiin kestäviä kohtauksia, joissa Neo ja Trinity tai muut hahmot yrittävät luoda tunnelmaa. Todellisuudessa katsoja on kuolla tylsyyteen, ja pakahtua nauruun kliseisten dialogien kanssa. Tämä vähentää pisteitä huomattavasti.

Matrix oli tuore ja viihdyttävä kokonaisuus. Reloaded oli jo toinen juttu. Lyhennetynä, efektileffa. Revolutions ei paljoakaan poikkea Reloadedista. Muutama upea kohtaus nostaa sen kuitenkin hieman onnistuneemmaksi pätkäksi. Viihdyttävä ja hieno, ennalta-arvattava ja sisällötön. Hyvästä ideasta väännetty elokuva, joka varmasti villitsee massan, mutta elokuvataiteen kappaleena epätäydellinen teos.