Freddy Vs. Jason

80-luvun alussa syntyi yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista elokuvaikoneista, Jason Voorhees. Perjantai 13. päivä -elokuvasarjan kasvosuojain naamallaan kulkeva, teinejä silpova jättiläinen lähes synnytti koko teinikauhu -genren, joka myöhempinä aikoina vitsasi elokuvafaneja innovaation puutteessaan. Neljä vuotta myöhemmin valmistui elokuva nimeltä Painajainen Elm Streetillä. Pääpahiksen roolissa oli Freddy Krueger, joka vainosi lapsia heidän unissaan. Freddy oli erilainen hirviö kuin Jason, joka lähinnä laahusti valtaisa veitsi kourassaan sanomatta sanaakaan, jättämättä ketään eloon. Krueger jäi historiaan ensimmäisenä hauskana tappajana, hirviönä, jolla oli huumorintaju, irstas mielikuvitus ja sairaat leikit. Nämä kaksi nostalgista ikonia kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa, lukuisten jatko-osien ja uudelleensyntymisten jälkeen.
"Place your bets!"

Juoni ei ole elokuvan tärkein aspekti, vaikkei se olekaan niin surkea kuin voisi olettaa. Freddy elää helvetissä, eikä pääse lahtaamaan tuhmia teinityttöjä Elm Streetillä. Hän on joutunut unohdukseen, sillä jossei kukaan muista Freddya, ei häntä pelätä, eikä hän pääse lasten painajaisiin. Unien herra kuitenkin laatii suunnitelman, jonka avulla hänen nimensä leviää kuin kulovalkea teinien keskuudessa. Jasonin on jälleen herättävä.
Perusasetelma on siis melko järjetön, mutta se ei onnistu pilaamaan tunnelmaa. Pian Jason alkaa tappamaan pahoja, seksiä harrastavia ja alkoholia nauttivia nuoria, jotka selvästi ansaitsevat tulevan löylytyksen. Kukapa muukaan näistä mielipuolisista veritulvista saisikaan kunnian, kuin vanha kunnon Freddy. Pelko herää, ja veitsikäsi nousee, mutta väistyykö Jason enää tämän tieltä? Kamppailusta tulee verinen, ja vain toinen hirviöistä voi selvitä.

Elokuvassa on paljon tyypillisen teinikauhun ominaisuuksia. Freddy Vs. Jason alkaakin kauniin naisen naku-uinnilla, mikä johtaa alastomuuteen, ja takaa-ajoon. Tissit tekevät elokuvassa comebackin useammin kuin kerran, muttei sekään onnistu pilaamaan itse elokuvaa hieman tyylikkäimpiin elokuviin totuttautuneilta katsojilta. Sillä kaikki kuitenkin noudattaa tiettyjä normeja, eikä mitään sen suurempia hävyttömyyksiä elokuvassa näy, litrakaupalla virtaavien veripurkausten ohella.
Myös tuhottoman kauniit näyttelijät viestivät tavallisista kliseistä. Miehet ovat nuoria Richard Gerejä, ja naiset vähintään supermalleja, kuten oikeastikin? Kaikki elokuvassa ilmenevät kuluneet massakäytännöt ovat pelkkää sarkasmia, ivaavaa huumoria elokuvan omaa lajityyppiä kohtaan. Elokuva ei sorru vääntämään tätä rautalangasta, kuten vaikkapa Scary Movie, vaan jättää ironisen otteensa sen verran löysäksi, etteivät kaikki välttämättä edes huomaa koko asiaa. Tämä onkin yksi Freddy Vs. Jasonin parhaista puolista, eikä elokuva olisi mitään ilman sitä.

Näyttelijät ovat hieman eritasoisia keskenään. Selvää pääosaa esittää huulta heittävä Robert Englund Freddyn nerokkaassa roolissa. Englund on kaikki kaikessa. Hänen mielipuolinen naurunsa, uskomattomat eleet ja karu ääni viestittävät herran lahjoista. Robert Englund on syntynyt Freddyksi, eikä luultavasti koskaan pääse eroon maineestaan veitsikäsimurhaajana.
Jason Voorheesia esittää Ken Kirzinger. Hän onnistuu kaptivoimaan hiljaisen tappajan roolin mainiosti. Toisaalta eipä siinä mitään haastetta olekaan: kävele hitaasti ja heiluta teräasetta. Suoritus ei ole huono, vaan täydellinen, itse rooli olisi voinut olla hieman eläväisempi. Tämä olisi tietenkin muuttanut koko kymmenen osaa kestänyttä hahmoa liikaa, mikä ei olisi faneja ilahduttanut. Jason tuntuu tylsältä puheliaan Freddyn rinnalla, mutta ehkäpä parivaljakkona he täydentävät toisiaan. Kemiaa miesten välillä löytyy, ja elokuva onkin hyvin intensiivinen alusta loppuun.

Teinit ovat elokuvan heikoin lenkki, mutta eipä kukaan heiltä mitään varmasti odottanutkaan. Laimeaa keskitasoa, kuten aina. Erityisen ärsyttävänä mainittakoon laulaja Kelly Rowland, jonka näyttely on muihinkin teineihin verrattuna säälittävää. Kuten Englung totesi elokuvan kommenttiraidalla, Brendan rulettaa. Hän tietysti tarkoitti Brendan Fletcheriä Markina, joka tosiaan tekee erinomaisen suorituksen traumoja omaavana nuorukaisena. Hän on selvästi itse pääjehun jälkeen vakuuttavin näyttelijä elokuvassa.

Freddy Vs. Jason on upea elokuva. Visuaalinen anti on hieno, ja poikkeuksellisen tyylikäs. Ohjaaja Ronny Yu toteaa inhoavansa nykyaikaisten elokuvien toimintakohtauksia. Kaikki on yhtä hullunmyllyä, mistään ei saa mitään selvää, ja kuvakulmat vaihtuvat paikasta toiseen alta aikayksikön. Olen täysin samaa mieltä, ja vieläpä kiitollinen Yulle siitä, ettei hän sorru tähän tylsään tapaan kuvata jännittäviä tapahtumia. Kaikki toiminta, jota elokuvasta löytyy kiitettävän paljon, on kuvattu vanhanaikaisesti, ehkäpä kunnianosoituksena omille juurilleen. Yu sanoo myös inhoavansa nykyisiä efektipätkiä. Jälleen samaa mieltä. Tätä hän ei onnistu elokuvassaan välttämään yhtä hyvin, vaikkei tietokone-efektit aivan pääosassa olekaan. Niitä kuitenkin riittää, osan ollessa upeita, osan taas vähemmän hienoja. Ulkoinen puoli on kuitenkin hyvässä hallussa, synkkä ja vanhanaikainen, joka tekeekin siitä ihanan tuoreen nykyisten "Matrixien" rinnalle.

Lopussa kiitos seisoo, vai seisooko?
Freddy Vs. Jason vaikuttaa mainiolta elokuvalta, uskomattomalta yllätykseltä, ennen elokuvan viimeistä silausta. Loppu on laimea, ja laskee elokuvan tasoa harmillisen paljon. Koko Freddyn ja Jasonin kamppailu menee hieman sekavaksi, eikä katsoja tiedä, miten toisen voi voittaa, vai mätkivätkö herrat toisiaan ihan vain huvikseen. Olisi myös ollut upeaa, jos Yu ja käsikirjoittajat olisivat laittaneet lopussa kaikki kliseet remonttiin, mutta he kuitenkin alentuivat tyypillisiin tuloksiin, mikä ei enää ollut niin älykästä itseironiaa, vaan pikemminkin mielikuvituksen puutetta. Toisaalta voidaanhan aina ajatella, että teinikauhun tulee olla uskollinen omalle lajityypilleen.

Kaikesta huolimatta kyseessä on positiivinen yllätys, elokuva, joka yhdistää toimivasti aimo liudan näyttävää toimintaa, ripauksen kauhua, kourallisen huumoria ja loppusilauksena hieman sarkasmia. Tyylikäs ja viihdyttävä elokuva, ehdottomasti katsomisen, ja jopa ostamisen arvoinen sellainen. Fani tai ei, varauksettomalle katsojalle nautinto on taattu.