Dirty pretty things

High fidelityn ohjaaja, Stephen Frears, jaksaa edelleen yllättää. Tällä kertaa tuloksena on hyvin rakennettu draama/thrilleri, jossa on vielä mukana ripaus huumoria. Dirty pretty things onkin katsojalleen erittäin positiivinen ja yllättävä kokemus, joka maksaa pääsylippujen rahat 100%:lla varmuudella takaisin. Ainoa harmi onkin, että Dirty pretty things jää tänään pois ainakin Tampereen Niagaran ohjelmistosta, joten te lukijat joudutte todennäköisesti odottamaan elokuvaa vasta vuokralle.

Elokuvan juoni on kaikkea muuta kuin tyypillinen. Se on raikas sekoitus vanhoja juonia uudelleen mietittynä. Juoni on myös loppujen lopuksi erittäin yllätyksellinen, sillä loppuratkaisu on hätkähdyttävän ennalta-arvaamaton. Elokuva siis seuraa pääpiirteissään kahden laittoman siirtolaisen työn täyteistä elämää siirtolaisviraston poliisien ollessa kannoilla. Samalla elokuvan toinen päähenkilö, Okwe, tulee sekaantuneeksi vaarallisempaan hommaan. Juoni toimiikin aluksi pelkästään dokumentti-elokuvan tavoin, jonka jälkeen se muuttuu kantaaottavaksi ja moraaliseksi elokuvaksi, joka pistää katsojan ajattelemaan elokuvan roolihahmojen kohtaloita ihmisiä kuhisevassa Lontoossa.

Elokuvan näyttelijäkaarti onnistuu rooleissaan kertakaikkiaan täydellisesti. Alleviivasin oikein tarkoituksella tuon täydellisesti sanan, sillä harvassa elokuvassa nähdään näin vakuuttavan hyvin näyttelevä miehistö. Päärooleissa loistavat Amelie-tähti Audrey Tautou ja toisessä pääroolissa tuskailee moraalinsa kanssa Chiwetel Ejiofor.

Tautou on lahjakas ja muuntautumiskykyinen näyttelijätär. Tällä kertaa hän näyttelee Lontoossa asuvaa turkkilaistyttöä, joka tekee töitä milloin missäkin paikassa: laittomasti. Tautou tekee tosiaan valtavan hienon roolin ja hänessä on karismaa vaikka mihin. En ole varmastikaan hirvesti väärässä väittäessäni häntä yhdeksi parhaaksi näyttelijättäreksi nykyisten tähtien joukossa. Onneksi Tautoun lahjat eivät ole menneet hukkaan ja ohjaaja Frears ottaa tähdestään kaiken irti. Tuloksena on nautinnollinen ja tunnepohjainen elämysmatka, jollaista harva näyttelijä osaa tarjota.

Yhtään kakkoseksi ei jää Chiwetel Ejiofor, joka tekee todella herkän ja vahvan roolin laittomana siirtolaisena, Okwena. Ejiofor tekee erittäin epätyypillisen roolin mustaksi mieheksi, sillä yleensä tämän tyyppiset elokuvat pyrkivät automaattisesti leimaamaan mustan miehen ongelmat rasismin syyksi. Tällä kertaa rasismi onkin jätetty syrjään ja kaikkia laittomia siirtolaisia kohdellaan elokuvassa asapuolisesti ihon väristä riippumatta. Ejiofor muutenkin rikkoo raja-aitoja, sillä hän on erittäin herkkä, eikä hänellä ole ollenkaan sellaista kovaa kuorta ympärillään niin kuin monissa muissa elokuvissa mustilla miehillä on. Ejiofor taitaa myös tilannekomiikan ja tuo hahmoonsa niin monia ulottuvuuksia, etten tainnut itsekään enää pysyä perässä. Kaikin puolin Ejioforin sympaattisesta roolihahmosta, Okwesta, ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ei kertakaikkiaan mitään.

Elokuvassa on myös monia muita mainitsemisen arvoisia näyttelijöitä. Sergi López on omassa niljakkaassa roolissaan “pääpahiksena” loistava.Noin lipevää roolihahmoa en ole pitkään aikaan missään elokuvassa nähnyt ja tuloksena onkin rauhoittava, mutta juonikas käärme, jota samalla vihaa ja rakastaa. Benedict Wong on myös loistava Okwen parhaana ystävänä. Äärimmäisen rauhallista ruumishuoneella työskentelevää Guo Yi:tä näyttelevä Wong on yksi elokuvan tasapainottavista tekijöistä: siis hyvin tärkeä roolihahmo. Wong ei lyö missään vaiheessa hommaa överiksi, vaan säilyttää roolihahmonsa tasapainon loppuun asti. Hänenkin ammattitaitoaan ei voi muuta kuin ihailla.

Dirty pretty things on todellakin piristävä “uutuus” elokuvamaailmalle. Se on osittain kantaaottava ja yhteiskuntaa moralisoiva elokuva, joka loppujen lopuksi juurtuukin siihen perimmäiseen: ihmiskohtaloihin. Se näyttää paremman elämän toivossa tulleiden elämän nurjat puolet ja valaa samalla uskoa parempaan: ystävyydellä ja rakkaudella päästään monien ylitsepääsemättömiltä tuntuvien esteiden yli ja löydetään oma sisäinen rauha. Samalla toteuteaan haaveet, eikä anneta unelmien murskaantua likaisissa “hikipajoissa”. Dirty pretty things saa loppujen lopuksi katsojan hyvälle tuulelle sen kummempia yrittämättä. Se tarjoaa nautinnollisen taide-elämyksen ja antaa ilman muuta uskoa Eurooppalaiselle elokuvalle. Senpä vuoksi: suosittelen erittäin lämpimästi.