Gangs of New York

Voiko olla totta, että kahden Golden Globen voittaja ja 10 Oscarin ehdokas-elokuva voi olla näinkin huono? Kyllä voi. Martin Scorsesen tähän asti uusin levitykseen päässyt elokuva floppaa kyllä pahasti. Napakan toiminnan ja hyvän draaman sijaan Gangs of New York tarjoileekin erittäin pitkäveteisen elokuvan, jonka mikään osa-alue ei nivoudu oikeastaan millään tavalla yhteen. Tekopinnallinen draamakin jättää olon vahamaiseksi, ettei pysty edes päättämään itkeäkseen tai nauraakseen. Onkin todella ihmeellistä, että esimerkiksi Internet movie databasessa hyvillä pisteillä (7.4 kirjoitushetkellä) oleva elokuva voi olla myös katsojien mielestä hyvä: nimittäin sitä se ei todellakaan ole.

Gangs of New Yorkin juoni ei todellakaan vakuuta. Se onkin kuin paisunut pullataikina, joka yrittää ottaa mukaansa jokaisen pienen sivujuonen palasenkin. Sen sijaan, että elokuva keskittyisi olemaan suoraviivainen kostotarina, juoni osoittautuukin kulttuuri-eroja tutkiskelevaksi ja historialliseksi eepokseksi, jonka pitkäveteisyys alkaa jossain vaiheessa pänniä. Paikallaan poljetaan enemmän kuin puoli tuntia ja elokuva kaipaisikin miestä, jolla on pokkaa käyttää saksia. Elokuvan pitkän keston vuoksi kaikki ehditään varmasti nähdä ja lopun ennalta-arvattava mättö muuttuu puuduttavaksi veri-leikiksi. Juonen puutteellisuutta on muutenkin yritetty paikata liialla väkivallalla, joka onkin selvästi yksi elokuvan pääteemoista.

Gangs of New Yorkin visuaalinen toteutus on loistava. Käsintehdyt kulissit kuhisevat elämää ja elokuvan tunnelma on siltä osin mitä mainioin. Katsoja voi melkein haistaa kadun epämiellyttävät tuoksut ja samaistumaan katujen väkivaltaiseen, epätoivoiseen ja surkeaan leikkiin. Myös puvustukseen on nähty vaivaa, sillä varsinkin Native-jengin asustukset ovat todella mielenkiintoisen näköisiä korkeine silinterineen. Samaa ei valitettavasti voi sanoa audiovisuaalisuudesta, vaikka kotiteatteri tuokin jonkin verran kaikenlaista hälinää takakaiuttimista korviin. Elokuvan musiikki nimittäin on aika pliisua ja muutenkin tuntuu, ettei siihen ole panostettu U2:n tunnusmusiikkia enempää.

Gangs of New Yorkin näyttelijät selviytyvät rooleistaan hyvin ristiriitaisesti. Oikeastaan koko shown varastaa Daniel Day-Lewis, jonka näyttelemä William ‘Bill the Butcher’ Cutting on loistava hahmo pitkine viiksineen. Day-Lewisin Cutting on kuin elokuvan musta hevonen, joka tuo rooliinsa monia ulottuvuuksia: niin hyviä kuin pahoja. Scorsese onkin saanut Day-Lewisistä kaiken irti, joka on erittäin mainiota. Toisessä pääroolissa oleva Leonardo DiCaprio on valtava pettymys. DiCaprion suoritus ei hivele mitenkään erityisesti silmää ja voinkin helposti väittää, että moni muu näyttelijä olisi suoriutunut hänen roolistaan paljon paremmin. DiCapriolta puuttuukin selvästi särmää ja kiinnostavuutta, sillä hänen hahmonsa vaikuttaa (ja on) erittäin tylsältä. Naispääosan esittäjä oleva Cameron Diaz taasen tekee ihan kelpo roolin ja yllättääkin positiivisesti parissa kohtauksessa näyttelijäntaidoillaan. Kokonaisuutena kuitenkin Diazin rooli on aikamoista keskiverto-tasoa. Myös muita tuttuja naamoja nähdään sivuosissa, mutta heidän roolinsa jäävät aika vähälle huomiolle joko huonojen vuorosanojen, vähäisen näytteilläoloajan tai huonon suorituksen takia.

Gangs of New York on turhaan ennalta kohistu elokuva. Se on myös monissa arvioissa mielestäni turhan ylös nostettu, sillä elokuvan massiivinen koko ei pelkästään riitä siihen, että se täytyisi Oscar-ehdokkaaksi nostaa. Elokuva on kuitenkin katsomisen arvoinen, sillä ei vuoden 2002 ehkä kohutuinta leffaa kannata olan kohautuksella ohittaa. Oikeastaan Gangs of New Yorkin huonous tai oikeastaan riittämättömyys täytyy todeta itse. Liiaksi venytetty (niin keston kuin juonen kannalta) näennäinen kosto-tarina olisi voinut eittämättä olla mielenkiintoisempi. Scorsese-fanina täytyykin todeta, että toivottavasti miehen ote ei ole heltynyt. Joka tapauksessa: hyvä yritys, Martin.