Mieletön matka

Burr Steersin esikoisohjaus tuoksahtaa kannen perusteella tylsältä elokuvalta. Elokuva on myöskin Steersin esikois-käsikirjoitus, joten elokuvan pitäisi olla siinä suhteessa tuoretta materiaalia. Onneksi elokuva vain haiskahtaa tylsältä, sillä kuoren alta paljastuu mielenkiintoinen ihmissuhdesotku komedialla kuorrutettuna. Mukaan on saatu paljon mielenkiintoisia näyttelijöitä, jota tekevät roolinsa enemmän tai vähemmän ammattitaitoisesti.

Pääosassa on tuolloin 20-vuotias Kieran Culkin, joka on kohtuullisen pitkästä urastaan huolimatta minulle tuntematon kasvo. Culkin suoriutuu vaikeasta roolistaan kohtuullisen mukavasti. Hän on ehkä hieman ilmeetön näyttelijä, mutta karismaa hänessä on ainakin tälläisen elokuvan pääosaan. Naispääosassa sitten ovat oikeastaan Susan Sarandon, joka näyttelee Culkinin ja Ryan Philippen roolihahmojen äitiä. Sarandonista on tehty tässä elokuvassa aika etäinen ja vihattu äitihahmo, joka kuitenkin tuntuu pehmenevän loppua kohti. Muita mainitsemisen arvoisia nimiä ovat ehdottomasti Jeff Goldblum, joka jatkaa "hiljaisia" roolejaan. Mies ei kovinkaan monta vuorosanaa rooliinsa nähden näet pukahda. Myös Claire Danes tuntuu jotenkin etäiseltä. Ehkä tämä johtuu siitä, että Danes ei näytä "itseltään". Ainakaan minä en kyennyt heti tunnistamaan Danesin kasvoja. Mitään vikaa Danesin näyttelemisessä ei kuitenkaan ole, sillä hän onnistuu lähes aina vangitsemaan katsojan huomion itseensä.

Mielettömän matkan tarina on vähintäänkin monimutkainen. Igby (Culkin) on perheen nuorimmainen: perheen, jonka isä on skitsofreeninen ja joutuu sairaalaan. Perheen, jossa Igby vihaa äitiään ja isoveljeään, eikä sopeudu näiden vaatimuksiin, vaan kehittää itselleen omat säännöt kävelemällä matkoihinsa ja "katoamalla" New Yorkiin. Kun mukana Nykissä olevat jo valmiiksi rikas ja läheinen kummisetä D.H. Banes ja Igbyn juhlissa tavatut uudet ystävät Rachel ja Sookie, on mielenkiintoinen ja nokkela-repliikkeinen draamakomedia pystyssä.

Mieletön matka vaikuttaa aluksi erittäin mielenkiintoiselta ja säilyttää jotenkuten otteensa loppumetreille asti, mutta silti siitä puuttuu sellainen tekemisen meininki. Asioita ei ole tehty hutiloiden, mutta jotenkin elokuvalta puuttuu tietynlainen sielu. Sitä on vaikea selittää, saatika sitten ymmärtää, sillä elokuva sisältää runsaasti nokkelaa keskusteluja ja tapahtumia, joista riittäisi aihetta melkeinpä toiseen elokuvaan. Se jokin kuitenkin taas puuttuu ja ehkäpä ohjaaja Steersin noviisimaisuus tulee esiin näyttelijöiden eräänlaisena kurittomuutena ja viitseliäisyydessä: näyttelijät eivät jaksa ottaa itsestään kaikkea irti. Suosittelen kuitenkin elokuvaa vaikka harmaaseen tai pimeään iltaan. Ihan hyvästä viihteestä on eittämättä kyse.