Isä Amaron rikos

Tällä kertaa valitsin videovuokraamosta mukaani Oscar-ehdokkuuden (parhaasta ulkomaisesta elokuvasta) saaneen Isä Amaron rikos (El Crimen del padre Amaro), joka oli kieltämättä hyvinkin ristiriitainen tuotos. Siihen oli -ihmeellistä kyllä, sillä aihe oli hyvä- erittäin vaikea päästä sisälle ja elokuva tuntui jotenkin valitettavan keskeneräiseltä. Harmi, sillä Gael García Bernalin tähdittämässä elokuvassa olisi ollut potentiaalia vaikka kuinka korkealle.

Näyttelijät olivat Isä Amaron rikoksessa loistavia. Tämä muuten ei ole mikään poikkeus, sillä ainakin meksikolaisissa elokuvissa näyttelijäntyö on uskomattoman laadukasta ja siinä mielessä katsoja saa rahoilleen täyden vastineen. Pääroolia vetää tosiaan Gael Garcia Bernal, joka varmasti on monelle tuttu Amores Perros ja Ja äitiäs kanssa -elokuvista. Tällä kertaa Bernal näyttelee juuri valmistunutta pappia, joka saapuu papin virkaan auttamaan ikääntynyttä pappi-toveriaan. Bernal, joka aluksi näyttelee hyvin nöyrää, eettistä ja papin elämää noudattavaa isä Amaroa saa hahmoonsa todellista syvyyttä: tunteiden sekamelska kielletyn rakkauden muodostuessa himoksi suorastaan kutkuttaa katsojaa.

Isä Amaron rakkaus, Amelia, jota näyttelee Ana Claudia Talancón taas on hurskas uskovainen. (Pakko mainita, että Talancón näyttää ihan Katie Holmesilta ja yhdennäköisyys on käsinkosketeltava.) Talancónin rooli on vähän samankaltainen kuin Bernalin rooli: ensin kiltistä tytöstä kehkeytyy harras rukoilija ja matka kohti syntiä alkaa. Elokuvan teema muutenkin pyörii synnin ja anteeksiannon välimaastossa, eikä pahalta ololta voi tässäkään elokuvassa välttyä, sillä elokuva kuvaa ihmiskohtaloita lyhyesti, mutta kuitenkin niin kouriintuntuvasti, että sydämestä ottaa.

Isä Amaron rikos käsittelee anteeksiantoa, synnittömyyden ja synnin pientä eroa katolisessa Meksikossa ja jonkinlaista muuttumista. Isä Amaron rikos näyttää, kuinka ennen niin hurskas ja hyveellinen pappi luisuu yhä vain sivummalle omista tavoitteistaan ja moraalikäsityksistään. Lopulta on valittava tosi-elämän tai valheen välillä, eikä valinta ole helppo. Edes Kaikkivaltiaalle osoitetut rukoukset eivät auta, on aika ottaa elämä omiin käsiinsä ja mietittävä, mikä on oikein, mikä väärin. Isä Amaron rikos palauttaakin katsojansa tämän omien perusajatustensa äärelle ja elokuva yllättää katsojansa aina viime metreille asti. Jotain jää kuitenkin puuttumaan ja aivan viimeinen rypistys jää tekemättä… Valitettavasti, sillä elokuvan potentiaali olisi ollut ilman muuta viiden tähden luokkaa. Kysymys lienee tässä tapauksessa vain mielipide-eroista, mutta minusta se jokin puuttui. Siitäkin huolimatta Isä Amaron rikos on elämys, jota ei voi ohittaa.