Keskusteluja elämästä

Walker: it’s perverse, isn’t it? people spend years developing their minds and educating themselves, but in the end, they just want to shut them off.

Videovuokraamon hyllyille tyystin unohdettu elokuva vain odotti ottajaansa. Se eksyi minun käsiini ja nyt on myönnettävä, että ohjaaja/käsikirjoittaja Jill Sprecherin toinen elokuva, Keskusteluja elämästä, on mestarillinen ja koskettava teos. Toiset saattavat sanoa Keskusteluja elämästä -elokuvaa pinnalliseksi ja tekofilosofiseksi, mutta minä pidin tästä elokuvasta. Se tarjosi ajateltavaa ja imaisi minut mukaansa loistavalla juonellaan ja mielenkiintoisilla dialogeillaan.

Näyttelijät ovat elokuvassa kohdallaan. Oikeastaan päärooleja on monta ja ne onkin syytä käsitellä yksi kerrallaan. Yhdessä pääroolissa nähdään Matthew McConaugheyn esittämä Troy, joka on menestyvä syyttäjä. Hänen elämänsä kääntää kuitenkin suuntaa auto-onnettomuuden jälkeen ja McConaughey venyttää itsestään lähestulkoon kaiken esittääkseen rooliansa, jossa syyllisyyttään poteva mies menettää elämänhalunsa. McConaugheyn rooli on mitä mainioin ja mies esittää todellakin etevästi riutuvaa ja kuihtuvaa nuorta miestä. Myös Alan Arkin (joka on muuten varsinainen konkari 74. roolillaan eri elokuvissa) esittämä Gene on vaikuttava. Arkin tekee vaimostaan eronneena jäykkänä osastopäällikkönä mainion roolin ja onnistuu pikkuhiljaa roolinsa eläytyen sulattamaan näyttelemänsä Genen jääsydämen.

Kahdessa muussa pääroolissa nähdään minulle täysin tuntematon Clea DuVall, joka onnistuu roolissaan myös kohtalaisesti. Vaatimatonta siivoojaa esittävä DuVall on nöyrä ja kiltti kunnes lakkaa uskomasta ihmeisiin. Se tekee DuVallin hahmosta katkeran maailmaa vihaavan "taviksen". DuVallin esittämä Beatrice toteaakin: "Once my eyes are opened, I can never go back." Viimeiseksi täytyy mainita vaimonsa jättävää fysiikan professoria esittävä John Turturro (Mr. Deeds mm.), joka on myös roolissaan mitä mainioin. Elämältään jotain uutta kaipaava professori purkaakin tunteitaan valittamalla ihmisten halua kehittää mieliänsä, jonka jälkeen nämä samaiset ihmiset haluavat vain "sammuttaa ne". Siinä onkin yksi elokuvan teemoista, joka yrittää näyttää katsojalle, että elämässä on muutakin asioita kuin tylsät, itseään toistavat rutiinit.

Elokuvan juonesta minulla ei ole mitään kerrottavaa. Niin monikerroksista ja ihmisiä yhteen sitovaa juonta on vaikeaa ellei mahdotonta selittää. Se oikeastaan täytyy katsoa itse.

Keskusteluja elämästä -elokuvan nimi kertoo elokuvasta oikeastaan kaiken oleellisen. Sprecherin elokuva tuo katsojan eteen valikoiman erilaisia ihmiskohtaloita ja tekee niistä joko kauniita tai rumia. Kauneus lienee katsojan silmässä, mutta lopussa aurinko paistaa. Ehkä elokuva yrittääkin opettaa, että aina on toivoa paremmasta; kävipä mitä tahansa. Se on vain itsestä kiinni. Suosittelen jälleen kerran erittäin lämpimästi.