Huuliharppukostaja

C’era una volta il West, eli suomennettuna Huuliharppukostaja on eeppinen revolveriooppera täynnä tyylitellyn upeaa väkivaltaa. Huuliharppukostaja lähentelee runolliseen mittaansa vasta musiikin täydellistäessä sitä. Ennio Morricone sävelsi elokuvan kaikki musiikit ennen itse kuvauksia, mikä mahdollisti täydellisen rytmittämisen kauniiden sävellysten tahtiin. Huuliharppukostaja siis todella etenee Morriconen sinfonioiden tahdissa, jouhevasti ja lähes musikaalin omaisesti. Tämä tuo elokuvaan mystisen, hiljaisen mutta tunnelmallisen otteen, mikä johtaakin siihen, että Huuliharppukostajaa voisi tituleerata yhdeksi kaikkien aikojen kauneimmaksi elokuvaksi.

C’era una volta il West kertoo Harmonican tarinan. Huuliharppukostaja -suomennos kertookin juonesta jo paljon. Nimetön antisankari, kostaja, jota aletaan kutsua Harmonicaksi tämän ainaisen huuliharpun soittamisen takia tahtoo yksinkertaisesti tappaa rikollisliigan pomon, brutaalin mulkion nimeltä Frank. Jostain syystä Harmonica tahtoo saada miehen hengiltä, eikä syytä kerrota ennen viimeisiä minuutteja. Elokuva on siis puhdas kostotarina, johon on kuitenkin osattu lisätä syvyyttä erilaisilla hahmoilla sekä heidän tuomilla lisukkeilla. Leskeksi jäänyt Jill on mainio hahmo joka tuo sekä naiskauneutta että pientä romantiikkaa elokuvaan. Cheyenne, hyväntahtoinen, paikallisen jengin pomo tuo Huuliharppukostajaan jopa hieman huumoria. Elokuva ei silti alistu halpaan komediaan, vaan pitäytyy omassa lajissaan kunnioitettavasti ja todella tyylikkäästi.

Huuliharppukostajassa on kerrassaan mainio kaarti näyttelijöitä. Eleetöntä, ja melkein tunteetonta Harmonicaa näyttelee upeasti hiljattain edesmennyt Charles Bronson, jonka parhaaksi suoritukseksi tämän voisi nostaa. Bronson onnistuu luomaan täydellisen spagetti-westernmäisen päähahmon, kylmän antisankarin joka varmasti muistetaan ikuisesti alansa suurimpana kivikasvona.
Henry Fonda tekee uskomattoman intensiivisen suorituksen Frankina. Kuten Bronson, Fonda suoriutuu roolistaan mielettömällä tavalla, ja omasta mielestäni tekee yhden kaikkien aikojen parhaista, sekä karismaattisimmista suorituksista. Ehdottomasti brutaaleimpia ja säälittömimpiä pahiksia koskaan.
Hehkeä Claudia Cardinale jää ikuisesti mieleeni yhtenä kauneimmista naisista koskaan, juuri tämän elokuvan ansiosta. Kuten Leone itsekin totesi, Cardinalen esittämä Jill oli kylmä, kova sekä uskomattoman vetävä nainen. Hän oli feminismin huipentuma, nainen joka tekisi kaikkensa selviytyäkseen miesten maailmassa. Nainen, jonka pelkkä kosketus tekisi päivästä täydellisen.
Mainitsemisen arvoisia rooleja vetivät myös Jason Robards Jr. Cheyennenä, vähemmän vakavana, mutta silti mainiona hahmona, sekä Gabriele Ferzetti Frankin työllistäjänä, rikkaana rampana, joka luulee olevansa Frankin pomo, vaikka tilanne onkin todellisuudessa hieman toisenlainen.

Musiikit ovat Huuliharppukostajan tukipilareita. Kuten jo aiemmin mainittu, koko elokuvan tempo on sidoksissa Ennio Morriconen kauniisiin sävellyksiin, jotka todella ovat luotu ja täydellisesti nakutettu tähän elokuvaan. Musiikit eroavat paljon Morriconen aiemmista, menevemmistä ja yksinkertaisemmista, mutta tarttuvista sävellyksistä kuin päivä eroaa yöstä. Huuliharppukostajassa kaikki on kauniimpaa sekä hidastempoisempaa kuin missään aiemmassa spagettiwesternissä.

Kun Hyvät, Pahat ja Rumat oli mainio, veijarimaisen nerokas kertomus kolmesta hyvin erilaisesta pyssysankarista huumorilla varustettuna, on Huuliharppukostaja tämän lähes täydellinen vastakohta. Se on vakava sekä kaunis, toteutukseltaan aivan eri kaliiberia Leonen aikaisempien ohjausten rinnalla, täydellinen, oman genrensä ehdoton mestariteos.

Tämä julkaisun yhteydessä haukuttu teos on myöhemmin saanut todella kiittävää ja kehuvaa palautetta, monet kriitikot ovat syöneet sanansa vasta vuosia myöhemmin, kun elokuva pääsi ansaitsemaansa arvostukseen. Elokuva kestääkin lähes kolme tuntia, mikä saattoi aikoinaan tuntua liian pitkältä. Huuliharppukostaja ei kuitenkaan omasta mielestäni tunnu lainkaan tylsältä, vaan katsoja todella on iloinen siitä, että tällaista elokuvaa saa katsoa näinkin kauan nauttien. Itse pidän Huuliharppukostajaa yhtenä kauneimpana, intensiivisimpänä sekä yksinkertaisesti parhaimpana elokuvana mitä koskaan on tehty. Sergio Leone on todella nerokas mies, ja Ennio Morricone on yhtälailla maestro kuin ohjaajakin. Kaksi suurmiestä täydentävät toinen toistensa teoksia suuriksi kappaleiksi elokuvataidetta. Tästä parhaana esimerkkinä toimii kyseinen kuolematon klassikko, Huuliharppukostaja.