Taru sormusten herrasta – Kuninkaan paluu

Kansalaisvelvollisuus suoritettu. Takanani on kolme ja puoli tuntinen elokuva, jota on kehuttu oikein kilpaa erinäisissä lehdissä. Joukossa monia vakavasta otettavia julkaisuja kuin myös trendi-lehtien toimittajien kahden lauseen arvioita. Valitettavasti ainakin minun täytyy todeta, ettei Kuninkaan paluu ollut läheskään niin hyvä kuin kriitikot antavat ymmärtää sen olevan.

Elokuva ei suinkaan ollut mikään huono, mutta kun taustalla (pohjalla) on aivan kertakaikkisen loistava klassikko-teos, niin parempaa on syytä odottaa. Elokuva, joka jättää tärkeitä asioita kertomatta ei voi olla sitä, mitä siltä voi odottaa. Ja jos elokuva ei ole sitä mitä odottaa, on se pettymys.

Kuninkaan paluu on visuaalisesti kaunis ja autenttisen tuntuinen elokuva. Mahtavat Uuden-Seelannin maisemat, huikeat lavasteet, kauniit maskit ja mahtavat asusteet luovat elokuvan, jota voi nauttien katsella. Edes erikoistehosteet eivät elokuvaa pilaa, sillä ne ovat taidokkaasti ja tyylikkäästi tehtyjä. Kuninkaan paluu kuulostaa myös hyvältä. Se luo kauniille visuaaliselle ilmeelle loistavan vastakohdan, joka saa katsojan aistit käymään juuri sopivilla kierroksilla. Erityismaininta täytyy antaa muuten Billy Boydille, joka laulaa upeasti elokuvan eräässä kohdassa.

Näyttelijät ovat elokuvan toiseksi heikoin lenkki. Ian McKellen on loistava ja karismaattinen (kuten aina), Viggo Mortensen on kuin ilmielävä Aragorn ja jälleen kerran parhaimman näyttelijän pystin ottaa ylivoimaisesti Klonkku, jolle Andy Serkins antaa niin äänensä kuin kasvonsakin. Klonkkua ei voi kuin ihailla: näin viheliäistä, petollista ja ilmeikästä hahmoa ei ole kenties koskaan nähty, eikä tulla ehkä koskaan näkemäänkään. Muista näyttelijöistä voisin mainita sen verran, että muut hobitit ovat… noh, kehnoja. Elijah Wood huonontaa edelleen suoritustaan, Sean Astin onnistuu raunioittamaan Samin hahmon lopussa lopullisesti ja Dominic Monaghan tuntuu muuten vain etäiseltä. Lisäksi täytyy tietenkin mainita Orlando Bloom, joka onnistuu Legolaksena mainiosti ja John Rhys-Davies joka alkaa Gimlinä pikku hiljaa näyttämään Chewbaccalta.

Sitten se heikoin lenkki: juoni. Elokuva, joka perustuu kahden tiiliskiven kokoiseen klassikkoon, on vaikea käsikirjoitettava. Melkeinpä voisi sanoa, että hommassa joko onnistuu tai sitten ei. Valitettavasti Kuninkaan paluun käsikirjoitus on liian suoraviivainen, eikä pahemmin kiertele ja kaartele. Teatteriversio jättää liian paljon sanomatta ja varsinkin loppu on pettymys. Ensinnäkin hobittien taistelu Mordorissa on todella mieltä alentavaa katseltavaa: suuria tunteita tulkitsevat kaukaisuuteen tuijottavat hobitti-rukat, jotka joutuvat tarpomaan hiki hatussa rähjäisissä vaatteissaan ilman ruokaa. Tulivuorella päättyvä tarina on imelyyden huippu ja vaatisi päälleen enää kirsikan. Toiseksi: missä on Saruman ja hobittien paluu Kontuun? Tämä kohta on kuitenkin yksi kirjan ydinkohdista ja onkin suuri harmi, että se leikattiin teatteriversiosta pois. Toivonkin sydämestäni, että tuleva extended version parantaa elokuvaa, sillä haluaisin antaa "suosikki-sadulleni" enemmän tähtiä.