elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

En aio kertoa paljoakaan Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan Paluun juonesta. Sen joko tietää tai ei tiedä. Jos ei tiedä, voi siitä lukea vaikka jostain...

En aio kertoa paljoakaan Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan Paluun juonesta. Sen joko tietää tai ei tiedä. Jos ei tiedä, voi siitä lukea vaikka jostain muualta. Aion pureutua elokuvan toteutukseen, juoneen, antiin ja näyttelijöihin. Aion arvostella elokuvan, joka on jo monasti arvosteltu, elokuvan, jota on kehuttu, ja omasta mielestäni: yliarvostettu maailmalla. Ehkä syynä tähän on oma kuolematon rakkauteni Tolkienin tuotantoon, jonka yritän sulkea mielestäni arvostelun ajaksi ollakseni mahdollisimman objektiivinen. Uskon, että elokuva on klassikko osalle, osalle ei. Mielipiteitä tällaisesta suurtrilogiasta on varmasti tuhansia. Tässä yritän ammentaa omaani.

Kävin katsomassa elokuvan, olin pettynyt. En suinkaan odottanut elokuvalta liikoja, toivoin vain, että se omaisi edes hieman sitä samaa tunnelmaa mitä trilogian avausosassa, Fellowship of the Ringissä oli. Return of the King alkaakin hyvin turhanpäiväisesti, mitäänsanomattoman tylsästi. Kun trilogian aiemmat osat ovat alkaneet melko näyttävästi, alkaa uusin ja viimeinen tylsästi, kertoen heti lopun elokuvan laadun. Pettymys vaikersi kasvoillani. Seuraavaksi huomaan kuinka alkuperäisteosta on muuteltu, omasta mielestäni jopa raiskattu. Osa saattaa väheksyä minua, Tolkien puritanistia, joka ei osaa nauttia elokuvasta erillisenä teoksena, ja oikeassahan he ovat, en osaakaan. Ei Jacksonin muutoksissa välttämättä ole muuten mitään ongelmia, mutta kun ne yleensä koskevat aivan turhanpäiväisiä asioita, jotka eivät edes paranna pätkää elokuvallisesti, eivät ne tee siitä lähestyttävempiä saati helpommin ymmärrettäviä. Ne vaan vievät lisäaikaa, pilaavat tolkienistien nautinnon ja osoittavat käsikirjoittajien mielikuvituksen puutteen, rajoittuneisuuden. Tottahan toki joitain muutoksia on ja oli pakko tehdä. Se on selvää, muutoinhan elokuvat kestäisivät kymmeniä tunteja, mutta Jackson tai tämän käsikirjoittajat eivät selvästikään olleet oikeita henkilöitä tätä pyhää teosta muuntamaan elokuvaversioksi, vaikka ensimmäinen osa muuta meille todistaisi. Ehkäpä sitten kaikki se potentiaali on heitetty hukkaan ja taidokkaat ammattilaiset ovat alistuneet rahan, ajan ja aivonystyröiden pulassa pelkkään visuaaliseen näyttävyyteen. Onhan yksi kaikkien aikoijen kauneimmistä elokuvista jo hyvä saavutus, vielä kun se olisi samaa sisäisesti. Juonessa ei ole mitään vikaa, sillä itse henkilökohtaisesti noteeraan Tarun Sormusten Herrasta yhdeksi kaikkien aikojen kauneimmaksi ja ehdottomasti parhaimmaksi lukemakseni kirjaksi. Jostain syystä tätä kauneutta ei vaan olla osattu siirtää elokuvaan, ja se jos jokin laskee elokuvan arvoa ja omaa pisteytystäni.

Toinen, lähes yhtä ärsyttävä ja elokuvallisesti varmasti suurempi virhe taikka puute on juonen tiiviys: kaikki tapahtumat ovat yhdessä sumpussa, kaikki näyttävät visuaaliset ilotulitukset on räjäytetty yhteen putkeen, ilman helpottavia sekä syventäviä suvantokohtia. Kun Fellowship of the Ring oli täynnä näitä pieniä, juonen kannalta epäolennaisia, mutta katsojaystävällisiä kohtauksia, puuttuivat ne lähes täysin The Two Towersista. Ehkäpä Peter Jackson menetti hermonsa ja viimeisteli elokuvat hätiköiden, sillä trilogian tärkein osa on hyvin vajaa ja hajanainen, lähes pelkkää sotimista Pelennorissa ja patikoimista Mordorissa. Täysin suoraviivaista ja turhanpäiväistä filmatisointia.

Näyttelijöistä voisi kertoa liiakseenkin, ja niin taidan ilmeisesti tehdäkin. Suurin virhe tällä saralla on Elijah Wood, joka onnistuu pilaamaan Frodon hahmon täydellisesti. Kerrassaan surkea näyttelijä tylsine virneineen. Woodin näyttelemistä seuratessa olisin melkein toivonut, että koko Mordorin vaellus kahden hobitin kesken oltaisiin jätetty elokuvasta pois, niin kauheaa katseltavaa se oli. Frodon heteroseksuaalinen elämänkumppani, Sam on jo hieman sympaattisempi hahmo, ja osuvampi valinta Sean Astinin myötä. Tämäkin on toki varmasti katsojasta kiinni, mutta minua alkoi ärsyttää myös Sam tämän kornine kannustuspuheineen. Kirjassa nämä toimivat, elokuvassa eivät. Ehkä tämä johtuu näyttelijästä tai vain minusta, mutten pystynyt nauttimaan edes elokuvan “suurhetkestä” Orodruinin, Tuomiovuoren rinteellä käydystä sankaruudesta, jonka Sam osoitti kantamalla Frodon ylös asti.

Merri ja Pippin ovatkin onnistuneimmat neljästä hobitista. Erityisesti Billy Boydin esittämä Pippin omaa tietyn auran elokuvassa, hahmo naurattaa, mutta osaa myös koskettaa suuresti. Tämä ilmeni ainakin Pippinin laulaessa Denethorille, Gondorin mielipuolelle käskynhaltialle Faramirin ratsastaessa kohti Osgiliathia sekä varmaa tuhoa. Omasta mielestäni tämä oli elokuvan hienoimpia kohtia. Ehkä hieman ylidramatisoitua mutta kaunista ja todella liikuttavaa.

Gandalf on hieman vaikea arvosteltava. Ian McKellen oli täydellinen Harmaana Ratsastajana, mutta nyt, Istarin velhojen päällikönä, valkoisena ja suurena tämä ei osaa vakuuttaa samalla karismalla kuin ennen. Christopher Lee oli Sarumanina paljon hienompi hahmo, ja on todella sääli, että tätä ei ainakaan elokuvan teatteriversiossa näytetty. Siltikin McKellenin suoritusta voi kehua, kyllä konkari näytellä osaa, mielestäni hieman suoritustaan paremminkin. Vanhemmista herrasnäyttelijöistä kun puhutaan, täytyy mainita mainio, hieman yliampuva John Noble Denethorina, jonka hulluuden tämä toi elokuvassa hienosti ilmi, sekä Rohanin kuningasta, Théodenia esittävä Bernard Hill, joka osasi vakuuttaa roolissaan. Hieman koomisen puheen tämä joutui pitää ennen rohirrimin hyökkäystä Pelennorin taistelussa ylivoimassa olevien örkkien kimppuun. Monet varmasti hienoiksi kohdiksi tarkoitetut kohtaukset jostain syystä tuntuivat omissa silmissäni hyvin pitkälti kornilta sekä välillä jopa surkuhupaisilta: jotain hienoa tahdottiin saada aikaan, mutta siinä ei vaan onnistuttu.

Gimlistä tehtiin jälleen virallinen hovinarri, tämän vitsit eivät naurattaneet, vaan latistivat tunnelmaa entisestään. John-Rhys Davies on hyvä kääpiönä, mutta tämän lahjoille ei olla annettu ansaittuja haasteita saati mahdollisuutta loistaa näyttelemisellään. Sääli. Orlando Bloom sopi mainiosti Legolasiksi, Thranduilin, Synkmetsän haltiavaltakunnan kuninkaan pojaksi trilogian esikoisessa, mutta The Two Towersissa sekä Return of the Kingissä hänestä tehtiin “cool”, mikä ei todellakaan ole sopiva rooli kainolle haltialle. Koko käsite olla kaunis ja mysteerinen hahmo sekä samaan aikaan todella katu-uskottava, olifantin häntää surffaava supermies, tai haltia on paradoksi, jokseenkin mahdoton yhtälö.

Arwen ärsytti taas, tällä kertaa tämän mukana oli isähahmo, Elrond. Molemmat hahmot oltiin pilattu turhalla lässytyksellä. Ei elokuva kaivannut hahmoja. Jackson vaan tahtoi saada tunnistettavat näyttelijänsä, Tylerin sekä Weavingin ruudulle. Turhia hahmoja, turhia näyttelijöitä sekä turhia suorituksia… voi turhuuksien turhuus.

Sitten itse kuninkaaseen. Aragorn oli yllättävän onnistunut hahmo, ja pienen notkahduksen jälkeen The Two Towersissa onnistui Viggo Mortensen korjaamaan vahingon ja tekemään mainion suorituksen Elessarina, haltiakivenä ja Gondorin tulevana kuninkaana. Kirjassa olennainen muutos likaisesta ja risaisesta samoojasta, Konkarista komeaan ja ylvääseen Aragorniin, Arathornin poikaan onnistuttiin kääntämään elokuvaan Mortensenin kautta todella hyvin. Tämä olikin Viggo Mortensenin suurin saavutus. Herralla oli myös oma osansa turhia klisheitä, mutta ne eivät häirinneet kovinkaan paljoa, miehen karisma pelasti tilanteet.

Kuten kaikki tiedämme, Jacksonin luomus on kaunis ja hieno, syötävän upea. Visuaalista loistoa parhaimmillaan. Herra onnistui taltioimaan kaikki ympäristöt sekä hahmot yllättävän totuuden mukaisesti kirjan pohjalta, mikä ei varmastikaan ollut helppoa. Tämä oli Jacksonin suurin aikaansaannos. Saimme nähdä sen, mistä olimme aiemmin ainoastaan lukeneet. Juoni on jokseenkin pilattu. Kaiken pinnallisen mössön alta löytyy se hyvä vastaan paha -kaava, mutta itse kirjassa se oli niin paljon muutakin. Harmaissa Satamissa oli hieman tuntumaa siitä tunnelmasta mikä kirjaa luettaessa oli, ja sen huomasi, sillä kohtaus liikutti jopa takapuolikivuissaan kärsivää katsojaa, minua. Tästä tulemmekin elokuvan pituuteen, mikä on sekä hyvä, että huono asia. Kolme tuntia kaksikymmentä minuuttia on paljon aikaa vietettäväksi epämukavalla elokuvateatterin penkillä. Ehkä arvostelusta paistaa pieni katkeruus tästä syystä, ehkäpä yritän koskaa kärsimiäni vääryyksiä tuolla hirveällä aikavälillä. Todellisuus on kuitenkin fiktiota tylsempää. Elokuva on silti liian lyhyt, sillä liian monet tärkeät tapahtumat ovat täysin peräkkäin ilman niitä jo aiemminkin mainittuja suvantokohtia, jolloin katsoja voi vaikkapa kerrata näkemiään asioita, hengähtää hetken. En nyt tarkoita, että Jacksonin olisi pitänyt tehdä päätösosasta viisituntinen monsteri, vaan yksinkertaisesti karsia turhan kohdat pois, erityisesti omat lisäykset ja laittaa tiettyjä dialogikohtauksia lisää. Toisaalta kuka minä olen neuvomaan? En ole käsikirjoittaja enkä varsinkaan ohjaaja. Näin kuitenkin olisin nauttinut “spektaakkelista” enemmän.

Loppukommenttien aika. Kuten sanoin, olen pettynyt. Odotin jotain suurta ja kaunista, mutta kyynisenä kriitikkona en osannut edes nauttia ilotulituksista. Olivat ne silti hienoja, ja suurin osa varmasti katsoi elokuvaa suu auki ammottaen. Muutamia upeita kohtauksia, monia epäonnistuneita yrityksiä ja paljon fantasiaa. Uskon nauttivani tästä enemmän DVD-julkaisun yhteydessä, joten arvio voi olla epätarkka. Niille, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, tai ovat lukeneet ja osasivat nauttia trilogian ontosta kakkososasta, tätä elokuvaa voi todella suositella. Ne, jotka vastustavat Jacksonin filmatisointeja taikka fantasiaa ylipäänsä, elokuva on turhaa kidutusta. Itse olen väliinputoaja. En rakasta, en vihaa. Visuaalisesti kaunis, juonellisesti melko onnistunut, rakenteellisesti hirvittävä ja yleisesti toteutukseltaan hieno elokuva, jota monet tulevat vielä nimittämään suureksi, suurimmaksi moniin vuosiin. Minä en ole yksi heistä.

  • 60%
    Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu - 60%
60%

Tiedot

Genret: fantasia, seikkailu
Kesto: 201 min
Ohjaajat: Peter Jackson
Pääosissa: Andy Serkis, Billy Boyd, Cate Blanchett, Christopher Lee, Dominic Monaghan, Elijah Wood, Hugo Weaving, Ian Holm, Ian McKellen, John Rhys-Davies, Liv Tyler, Orlando Bloom, Sean Astin, Viggo Mortensen
Valmistusmaa: Saksa, Uusi-Seelanti, Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Heikki Kettunen

  • Sormusten tyttö

    14.1.2016 #1 Author

    Oli todella hyvä fantasia elokuvaksi. Yksi upeimmista ja hienoimmista ehdottomasti! Loppu oli minulle uusi, sillä en ole lukenut kirjaa.Ehkä joskus luen. Katsotaan nyt.

    Vastaa

  • Matti

    14.1.2016 #2 Author

    Itse en kokenut elokuvaa pettymyksenä, sillä mielestäni juonen “raiskaus” aloitettiin jo Fellowship of the Ringissä, eikä ollut siis yllätys ettei tässäkään elokuvassa seurattu orjallisesti kirjaa. Syy siihen, miksi se ensimmäinen osa tuntui niin paljon paremmalta elokuvakokemukselta kuin tämä viimeinen lienee siinä, että sitä ekaa osaa oli toden totta odottanut jo toista kymmentä vuotta. Ja sitten kun se tuli – valot sammuivat teatterissa, ja aivan käsittämättömän hyvin asiansa esittelevä prologi alkoi, teki mieli nousta seisomaan, lyömään käsiä yhteen ja huutamaan vaan täyttä huutoa kuin brittiläinen jalkapallofani konsanaan.

    Vastaa

  • Poing

    14.1.2016 #3 Author

    ihana leffa <3 lopussa kun aragorn sano forodolle, samille, pippinille, ja merrille "ei teidän tarvitse ketään kumartaa" tuli kyyneleet silmiin. koskettava <3

    Vastaa

  • elian

    14.1.2016 #4 Author

    Ja moi! Kuinkahan monta kertaa vielä pitää tässä pitkässä elämässäni katsoa yli 3-tuntinen hirvitys ja odottaa jatkuvasti sekä rynnätä ulos heti lopputextien alkaessa ja katsella sitten ulkona tähti-kuutaivasta kun alkaessa vasta aurinko laski. Aivan p-a: mainen dramaturgia ja ei mitään plussaa.

    Vastaa

  • Crimsom Panthon

    14.1.2016 #5 Author

    Loistava elokuva. Jaksaa katsoa vaikka kuinka monta kerta läpi kyllästymättä. Lopussa tuli melkein kyyneleet silmiin. 4p

    Vastaa

  • Elsia

    14.1.2016 #6 Author

    Tosi tärkeä leffa mulle, vartuin tavallaan sen mukana <3 Itkeä pillitin viimesen leffan katsottuani ku en ois koskaan ennen itkeny. En unohda sitä ikinä.

    Vastaa

  • Arren

    14.1.2016 #7 Author

    Todella hyvä elokuva,koskettava ja liikuttava joten kannataa katsoa niiden jotka pitävät Fantasiaelokuvista =)voisi sanoa että kolmonen oli paras! meinasi tulla kyyneleet silmiin kun Frodo lähti Gandalfin,Bilbon ja muiden haltijoiden mukana kuolemattomille maille! mutta ei Frodo varmaan unohda koskaan ikuisia ystäviä vaikka ei näekkään niitä enää! =)

    Vastaa

  • WGB

    14.1.2016 #8 Author

    Tämä sinänsä ihan komea elokuva lähinnä herättää ihmetystä käsittämättömän yliarvostuksensa takia. Ehdottomasta vuosien takaisesta fanipojan suosikista on jäljellä pettymys, jota ei enää jaksa katsoa kokonaan. 3p

    Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.