elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Jooh. Takana on hämmentävä Peter Kosminskyn ohjaama elokuva nimeltä Valkoinen Oleanteri (White Oleander). Hämmentävä siksi, koska se oli niin pirun hyvä, jotenkin julma, mutta...

Jooh. Takana on hämmentävä Peter Kosminskyn ohjaama elokuva nimeltä Valkoinen Oleanteri (White Oleander). Hämmentävä siksi, koska se oli niin pirun hyvä, jotenkin julma, mutta kaunis ja samalla upean vangitseva. Hyvän tarinan ja tunnelman lisäksi Valkoista Oleanteria siivittävät kertakaikkisen loistavat roolisuoritukset, jotka nostavat ko. näyttelijättärien osakkeita.

Juoni, joka on aina elokuvan kantavia voimia, on Valkoisessa Oleanterissa taidokas ja väkevä. Nuori Astrid (Lohman) elää yhdessä vahvan itsetunnon ja taiteilijasielun omaavan äitinsä (Pfeiffer) kanssa. Yhtenä päivänä kuitenkin itsensä loukatuksi tuntenut äiti tappaa ex-rakastettunsa ja hänet tuomitaan 35 vuodeksi vankeuteen. Astrid jää yksin ja siitä alkaa hänen tarinansa kolmen eri sijaisperheen kanssa.

Vaikka juoni kuulostaa aika tavanomaiselta, niin voin vakuuttaa, ettei se ole sitä. Tietenkin Astridin elämänpiirteet ovat jotenkin nähtävissä, mutta silti tapahtumat jaksavat yllättää. Ei olekaan enää yhtä ihmiskohtaloa ja vain yhtä ihmistä, jolla on ongelmia: niitä löytyy muiltakin. Kaiken lisäksi kun juoneen sekoitetaan ihmisten tunteet ja annetaan katsojalle mahdollisuus liukua roolihahmojen pään sisälle, niin mahtava kokonaisuus on osittain valmis.

Näyttelijät ovat Valkoisessa Oleanterissa hyviä. Pääroolissa Astridina on Alison Lohman, joka suoriutuu roolistaan mahdottoman viileästi ja herkästi. Lohman näyttelee loistavasti sisäänpäin kääntynyttä Astridia, joka on jäänyt äitinsä tahdon alle. Astridin äitiä taas näyttelee varsinainen veteraani, Michelle Pfeiffer, joka tekee jälleen kerran hyvän roolin. Tällä kertaa Pfeiffer näyttelee itsekeskeistä taiteilija-äitiä, joka jaksaa muistuttaa tyttärelleen heidän olevan viikinkejä, selviytyjiä. Pfeirrein välinpitätön tyyli, välinpitämättömät ja kylmät vuorosanat saavat katsojan jollakin tapaan vihan valtaan. Pfeifferin tehtävä onkin olla elokuvan teemalle sopiva yksinäinen vahva nainen.

Muissa päärooleissa nähdään mm. Robin Wright Penn (mm. Forrest Gump), joka näyttelee tekopyhää uskovaista, Starria. Penn on hutsumaisena jeesus-puheita viljelevänä naisena erinomainen. Penn muuttaa myös roolihahmoaan loistavasti: pirteästä koti-vaimo-uskovaisesta tuleekin alkoholiongelmainen ja mustasukkainen nainen, jonka maailma alkaa hänen mielestään hajota. Sitten minun on vielä pakko mainita Renée Zellweger, joka tekee myös erittäin hyvän roolin. Hän näyttelee yksinäistä Clairea, joka ei voi saada lapsia. Zellwegerin Claire näyttää niin energiseltä ja pirteältä, mutta pintakuoren alla onkin hauras ja heikko nainen.

Valkoinen Oleanteri on loistava draama. Se on mielenkiintoinen ja koskettava kuvaus äitinsä menettäneen lapsen kasvukivuista. Se on myös kuvaus ihmisten ongelmista, joita on olemassa. Valkoinen Oleanterissa on kenties nähtävissä yhteiskunnallisiakin asioita, mutta sen pääasia on kuitenkin saattaa Astridin tarina loppuun. Tässä se onnistuukin ja lopputuloksena on vaikuttava kokonaisuus, jota voi vilpittömästi suositella kaikille.

  • 89%
    White Oleander - 89%
89%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 105 min
Ohjaaja: Peter Kosminsky
Pääosissa: Alison Lohman, Michelle Pfeiffer, Renée Zellweger, Robin Wright Penn
Valmistusmaa: Saksa, Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2002

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments