elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

David Lynchin opiskellessa American Film Institutessa oli kyseinen organisaatio täysin sekaisin. Lynchin mielestä tämä oli hienoa sillä kaikki mitä mies halusi tehdä, täytyi se...

David Lynchin opiskellessa American Film Institutessa oli kyseinen organisaatio täysin sekaisin. Lynchin mielestä tämä oli hienoa sillä kaikki mitä mies halusi tehdä, täytyi se tehdä itse.

Ensimmäisenä lukuvuonna Lynch teki 45-sivuisen käsikirjoituksen elokuvaan Gardenback, jonka idea oli alunperin lähtöisin Lynchin itse tekemästä maalauksesta. Lynch sai muutaman kaverin innostumaan projektista ja he lähtivät yhteistoimin hakemaan sille rahoitusta. Foxilla sanottiin, että “Saat 50000 dollaria elokuvan tekoon, mutta pituutta on vain 45 sivua. Siitä pitää tehdä 110-sivuinen pitkän elokuvan käsikirjoitus”. Tästä Lynch ei pitänyt. Hän teki vaaditun käsikirjoituksen, mutta ei pitänyt siitä koska siitä tuli liian “normaali”.

Seuraavana lukuvuonna opiskelijat jaettiin ryhmiin. Lynch joutui ensimmäisen vuoden ryhmään, joka tuntui hänestä nöyryyttävältä ja hän suuttui sydänjuuriaan myöten. Hän marssi laitoksesta ulos ja sanoi “Nyt saa riittää. Minä lopetan!”. Ja niin hän tekikin. Hetkeä myöhemmin koululta soitettiin ja sieltä sanottiin, että he haluavat tavata Lynchin. “Anteeksi, että olet pahoittanut mielesi, mitä sitten haluaisit tehdä?” Lynch sanoi “No en ainakaan tätä Gardenback-paskaa, se saa riittää. Haluan tehdä Eraserheadin!” ja sieltä sanottiin, että “No tee sitten Eraserhead”.

David Lynch ja hänen kuvausporukkansa valtasivat vanhan aution kartanon ja hallitsivat sitä monta vuotta. Siellä heillä oli kamerahuone, kasvihuone, editointihuone, huoneita lavasteille, ruokahuone ja kylpyhuone. Lynch sai elantonsa elokuvanteon aikana lehdenjakajana. Lynch kuvasi vain yöllä, koska silloin oli pimeää. Yöllä ei ollut melua eikä ihmisiä ja Lynchin mukaan yöllä oli taydellinen tunnelma. Ja sitä Eraserhead todellakin on. Öinen elokuva.

Tiimi käytti elokuvan tekemiseen 5 vuotta. Rahanpuutteen vuoksi Eraserhead oli jäissä vuonna 1974, mutta onneksi tilanne korjaantui ja lopulta he saivat elokuvan tehtyä.

Eraserhead on puhtain David Lynch-elokuva. Eraserhead sisältää Lynchin rakastamia teollisuusalueita, savupiippuja, saasteita, sähköhäiriöitä ja ääniraidalla mielenkiintoista melua ja mahtavaa musiikin ja äänitehosteiden välistä huminaa mitä Lynch itse sanoo huoneen äänensävyksi.

Eraserhead elokuva kertoo Henry Spenceristä (Jack Nance) joka on tyttöystävänsä Maryn (Charlotte Stewart) kanssa on saanut keskoisena syntyneen “vauvan”. Pääpiirteittäin ei voi juurikaan muuta sanoa, sillä muu elokuvassa tapahtuva jää jokaisen katsojan itsensä tulkinnan varaiseksi. Itse pidän tarinasta, koska sen jälkeenpäin ajatteleminen tuntuu niin henkilökohtaiselta kunnialta, joka olisi vain minulle itselle suotu.

Elokuvan ollessa valmis se sai ensin varsin negatiivista palautetta. Ensimmäinen näytös oli New Yorkissa ja Lynchin kauhuksi sitä ei ollut seuraamassa kukaan. Elokuvaa näytettiin tyhjälle salille. Kuitenkin kaikkien epätoivoisten yritysten jälkeen elokuvan oikeudet ostettiin ja Lynch pääsi esikoisestaan pitkän työn jälkeen kunnialla eroon. Elokuva on nyttemmin noussut valtavaan kulttimaineeseen ja sattuipa olemaan elokuvamaestro Stanley Kubrickin suosikkielokuva.

Eraserhead on kaikille oikean elokuvan ystäville ehdoton ja sitä voi toki suositella muillekin, mutta sillä varauksella, että kyseessä on erittäin erilainen elokuva. Kun elokuva haastaa katsojansa mielipuoliselle matkalle tuntemusten ja aistien tuolle puolelle eikä sitä kannata katsoa kepeänä täytteenä raskaan olon keventäjänä. Jos todella haluaa miettiä elokuvan tapahtumia jälkeenpäin täytyy sille varata oma aikansa, eikä mikä tahansa kahvitauko ole millään tasolla tarpeeksi. Itse en vain kertakaikkiaan osaa sanoa elokuvasta mitään pahaa sillä olen äimistynyt todellisen elokuvan voimasta.

“Lynch kieltäytyy tulkitsemasta kuvia, ääniä ja ideoita jotka ilmenevät hänelle – usein kuvausprosessin aikana. Kysymys on hänen ideoidensa ainutlaatuisuudesta, mutta myös omasta kyvyttömyydestä ilmaista niiden merkitystä. Lynch haluaa kommudikoida elokuvillaan. Hän antaa yleisön luottaa silmiinsä ja korviinsa. Siksi hänen tuotantonsa aistimuksellinen voima on sietämättömän suuri.” – Chris Rodley kirjassa Lynch on Lynch.

Powered by WP Review

Matti Mikkonen

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.