Pelimiehet

Elokuvaa, josta ei tiedä kertakaikkiaan mitään on aina mukava alkaa katsomaan. Yleensä ne katselukerrat menevät ihan hukkaan, koska elokuva on enemmän tai vähemmän huono mistä luonnollisesti johtuu se ettei niistä tiedetä mitään. Positiivisia yllätyksiä mahtuu mukaan ja Matchstick Men on ehdottomasti yksi niistä.

Elokuva kertoo tarinan Roy Wallerista (hämmästyttävä Nicholas Cage), oudosta avoimienpaikkojen fobiasta kärsivästä elämäntapahuijarista, joka parinsa Frank Mercerin (mainio Sam Rockwell) kanssa kusettaa rehellisiltä ihmisiltä rahaa ilman syyllisyyden tunteita. Kaksikko juonii tavallista suurempaa huijausta kun Royn 14vuotias tytär Angela (Alison Lohman) tupsahtaa hänen elämäänsä. Roy yrittää olla Angelalle jonkinlainen isä ja haluaa oppia tuntemaan tyttärensä, mutta raha on mukavaa, joten mies joutuu kinkkiseen rakoon työn ja tyttären välille.

Matchstick Men on erittäin mielenkiintoisesti tehty tyylikäs huijaritarina, jota vahvistaa uskomattoman onnistuneet roolivalinnat ja toimiva musiikki. Jos yleensäkin tykkää huijarielokuvista missä juoni hypähtää mielenkiintoisesti muutamaan kertaan niin tässä on oiva leffa niistä tykkääville. Elokuvan hienous on siinä, että se ei ole pelkästään tarina huijaamista vaan sisältää myös teemoja rakkaudesta, oppimisesta ja tiettyjen tosiasioiden hyväksymisestä.

Ridley Scottin elokuvaksi Matchstick Meniä arvaisi varmasti viimeiseksi. Mies taitaa kalastella itselleen neljättä Oscar-ehdokkuuttaan ja jos vaikka tällä kertaa napsahtaisi se kauan himottu pysti kouraan. Mies ohjaa vääjäämättömällä tyylillä josta huomaa vain muutamia samankaltaisuuksia miehen aikaisempiin elokuviin. Scott ei tahdo käyttää hidastuksia, mutta nopeennuksia sitäkin enemmän. Tässä elokuvassa Royn fobia on kuvattu mainiosti erilaisten nopeiden kuvien ja leikkausten avulla. Kuvat ja tapahtumat sumenevat, kirkastuvat ja nopeentuvat samanaikaisesti. Leikkaus on huipputyötä ja siitä vastaakin myös Mementon ja Insomnian leikellyt Dody Dorn.

Säveltäjänä häärää muissakin Scottin leffoissa työskennellyt Hans Zimmer. Zimmer on tehnyt elokuvaan varsin huomaamattoman scoren. Liikuttavammissa kohdissa sen kylläkin todella huomaa ja se syventää tunnelmaa kuvan tuollepuolelle ja saa katsojan lähes astumaan tapahtumiin mukaan.

Näyttelijät ovat elokuvassa harvinaisen osuvia. Nicholas Cage tekee yhden ehdottomasti parhaista rooleistaan foobisena ja hieman puhehäiriöisenä huijarimaestrona. Sam Rockwellin en ole nähnyt ikinä todennut epäonnistuvan, eikä hän todellakaan epäonnistu tässäkään elokuvassa. Päinvastoin. Elokuvan positiivisin yllättäjä on silti Alison Lohman, joka 24 vuotiaana näyttelee 14 vuotiasta täysin uskottavasti.

Matchstick Men on ehdottomasti vuoden 2003 parhaimpia elokuvia ja ansaitsee mielestäni paljon huomiota ja kunniaa sen tehneitä mestareita kohtaan.