elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Pienoisena musikaalien ystävänä odotin innolla Chicagon katselemista, sillä olin kuulenut ja lukenut kyseistä elokuvasta pelkkää hyvää. Olihan Chicago sentään monen Oscarin ehdokas. Pettymys oli...

Pienoisena musikaalien ystävänä odotin innolla Chicagon katselemista, sillä olin kuulenut ja lukenut kyseistä elokuvasta pelkkää hyvää. Olihan Chicago sentään monen Oscarin ehdokas. Pettymys oli kuitenkin hienoinen sinänsä tyylikkään ja hienon elokuvan jälkeen, sillä elokuva ei vastannut odotuksiani juuri lainkaan.

Aloitetaan juonesta, joka oli loppujen lopuksi aika tavallinen tekele. Se ei tarjonnut mitään ihmeellisiä tai yllättäviä juonenkäänteitä ja osottautui perin tylsäksi. LeBlanc onkin kirjoittanut juonesta jo enemmän, joten jätän siitä kertomisen väliin.

Näyttelijät olivat nimekkäitä, mutta se ei itse elokuvaa pelastanut. Zellweger on hukassa lähes koko ajan lukuunottamatta muutamaa hienoa kohtausta. Zeta-Jones yrittää pelastaa jotain ilmeillään, mutta loppujen lopuksi hänenkin suorituksensa jää todella vaisuksi. Zeta-Jonesilta puuttuu tällä kertaa "tatsi", joka aihettaa sen, että hän jää varjoon. Elokuvan pääosista piristävimmän suorituksen tekee Richard Gere, joka näyttelee lipevää juristia hauskasti ja energisesti.

Sitten on pakko kommentoida pääosissa esiintyneiden laulutaitoja (onhan kyse musikaalista). Siinä missä Evan McGregor ja Nicole Kidman onnistuvat Moulin rougen laulukohtauksissa ylivertaisesti niin Zellweger, Zeta-Jones ja Gere jäävät vähän pliisuiksi. Zellwegerillä on näistä kolmesta parhaat edellytykset laulajana ja Zeta-Joneskin äänessä on jonkinlaista särmää, mutta näin maallikon näkökulmasta katsottuna he eivät juuri säväytä. Richard Gere laulaa sinänsä ihan hyvin, mutta suosittelisin, että hän jatkaisi uraansa mieluummin näyttelijänä…

Chicago ei todellakaan säväytä niin kuin pitäisi. Kun pakostakin vertaan elokuvaa mm. Moulin rougeen, niin Chicago on huomattavasti kehnompi elokuva kuin "edeltäjänsä". Se ei pääse missään vaihessa sellaiseen vauhtiin, että se jaksaisi kiinnostaa uudestaankin. Se ei sisällä sellaista tunnelmaa, kuin pitäisi. Ja mikä pahinta: se ei sisällä ainuttakaan laulua, joka jäisi mieleen pyörimään. Näin ollen elokuvasta jää korkeintaankin keskinkertaiset fiilikset, joita ennen elokuvaa ei todellakaan ollut.

2.5

Summary

Genret: musikaali
Kesto: 114 min
Ohjaaja: Rob Marshall
Pääosissa: Renée Zellweger,Richard Gere,Catherine Zeta-Jones
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Kanada
Valmistusvuosi: 2002

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments