Lost Highway

Lost Highway on kulttiohjaaja David Lynchin mestariteos. Lynch yhdistelee eri genrejä niin tyylikkäästi, että katsoja ei voi muuta kuin ihmetellä syntynyttä jälkeä. Kyseessä on täysin uusi ja oma lajityyppinsä. Lost Highway on samaan aikaan sekä mysteerinen kauhuelokuva, musta komedia ja eroottinen film noir… Ainakin takakannen mukaan. Mielestäni tämä on osa totuudesta, mutta kyseinen elokuva ei vaan ole luokiteltavissa, niin eriskummallisen nerokas se on.

Lost Highway alkaa Madisonin pariskunnan arjesta, tylsästä ja jokseenkin ankeasta. Myöhemmin kotiovelle ilmestyy kirjekuori, jonka sisällä on videonauha. Nauhoja alkaa tulla lisää, kaikki enemmän tai vähemmän yksityisyyttä häiritseviä. Taloa ja pariskuntaa siis tarkkaillaan, sekä sisältä että ulkoa. Myöhemmin Renee surmataan, ja Fred joutuu vankilaan. Tässä kohtaa Lynchmäisyydet alkavat näkyä. Fred yhtäkkiä muuttuu Peteksi, nuoreksi automekaanikoksi. Loppu on yhtä sekamelskaa, josta tuskin kukaan saa varmaa kuvaa elokuvan todellisista tapahtumista. Lynch ohjailee katsojaa täysin vapaasti, viaton kulinaristi on tämän maestron armoilla, mutta lopputulos on sekä hämmentävä että kiehtova, mieleenpainuva ja pelottava.

Lost Higway on ehdottomasti yksi tyylikkäimmistä näkemistäni elokuvista. Alusta loppuun katsoja on euforisessa, nirvanamaisessa tilassa, ainakin mitä visuaaliseen antiin tulee. Leikkaus ja kuvaus ovat taidetta, todella kaunista sellaista. Musiikki on mitä mainiointa, välillä painostavaa, välillä yllättävänkin kevyttä, kuitenkin koko ajan seuraten elokuvan tahtia, täydentäen elämystä entisestään. Näyttelijöiden suoritukset Bill Pullmanista kahta roolia vetävään Patricia Arquetteen ovat loistavia ja mikä parasta, autenttisia, vaikka silti sopivan erikoisia näin omituiseen elokuvaan. Balthazar Ghettykin on vetänyt oivan suorituksen elokuvassa nuorena Petenä. Ehkäpä parhaimmat annit näyttelijäpuolella kuitenkin tuovat jo lähes kehärääkit konkarit Robert Loggia gangsteripomona, jonka tyttöystävää Ghettyn hahmo, Pete yrittää viedä, sekä Robert Blake mysteerisen miehen roolissa. Loggia uhkuu karismaa, ja Blake hyytää veren kylmähermoisimmiltakin katsojilta.

Lost Highway on ehtaa Lynchia. Se on kuin Twin Peaks – sarja yhtenä elokuvana, intensiivisenä ja täydellisenä. Tällaista elokuvaa on vaikea arvostella, sillä voin varauksetta myöntää, etten ymmärrä elokuvaa vielä täysin. Jollain tapaa sekavuus ja katsojan mielen avartaminen aivolohkojen syövereissä käynnissä olevalla vuoristoradalla on jollain tapaa mahdollisesti myös hieman huono asia, ainakin joidenkin mielestä. Kaikkia ei välttämättä kiinnosta katsoa elokuvaa kolmesti tai vielä useammin tämän taidekappaleen auetakseen itselle kuin silmu joka puhkeaa kukkaan. Minusta, Lost Highway on nerokas ja moniulotteinen, joka katselukerralla kehittyvä teos, jonka parasta antia on sekä visuaalinen, että juonellinen syvyys. Lost Highwayta suosittelen lämpimästi kaikille, jotka rakastavat mysteereitä, ja jotka ihannoivat haasteita, sillä tämän elokuvan ratkaiseminen on juuri sellainen.