Bowling for Columbine

Viime Oscar-juhlissa parhaan dokumenttielokuvan voittaneen Bowling for Columbinen sanoma on järkyttävän väkevä. Dokumentin katsomisen jälkeen on turha edes ihmetellä, miksi shokeeraava ja tunteita herättävä dokumentti on palkittu. Kyseessä on tämän vuosisadan yksi parhaista dokumenteista, joka peilaa tarkasti amerikkalaista yhteiskuntaa ja varsinkin sen negatiivisia puolia.

Käsikirjoittaja/ohjaaja/juontaja Michael Moore tekee erittäin hyviä dokumentteja. Itse en ole tutustunut mieheen ennen kuin näin televisiosta miehen Big One -dokumentin, joka käsitteli amrikkalaista yhteiskunnan ja yrityksien välistä yhteyttä ja sitä, onko yrityksillä enää yhteiskuntavastuuta. Big one oli jo itsessään erittäin vakuuttava dokumentti, mutta Bowling for Columbine räjäyttää ehdottomasti koko potin. Se tuo esiin niin Yhdysvaltojen asehullut punaniskajuntit kuin myös median kiinnostuksen levittää pelkoa amerikkalaisten silmissä.

Bowling for Columbinen teema onkin virallisesti amerikkalaisten asehulluus. Se tuleekin esiin monessa erilaisessa tilanteessa kuin myös muutamina tosiasioina. Katsoja saakin väliin ihmetellä sekopää-luomu-maanviljelijän (jota epäiltiin Oklahoman pommi-iskun suunnittelusta, mutta todettiin todisteiden puuttuessa syyttömäksi) ajattelua, että jokaisella amerikkalaisella täytyy olla aseeseen. Sitten välillä siirrytään palauttamaan K-martiin luoteja ja ihmetellään paikallisten “kodinturvajoukkojen” harjoituksia, jossa punaniskat leikkivät rynnäkkökivääreillä. Katsojaa alkaa viimeistään siinä vaiheessa ihmettelemään amerikkalaisten asenteita, kun eräs maastopukuun ja sotilaskypärään pukeutunut arkkitehti sanoo pitävänsä kotonaan ladattua M-16:sta. Parhaimmillaan Mooren dokumentti esittää osan haastateltavista ainakin näin suomalaisen näkökulmasta vainoharhaisina asehulluina, joiden mielestä jokainen vastaantulija on potentiaalinen ryöstäjä tai raiskaaja.

Dokumentti vertaa Yhdysvaltoja myös moniin muihin maihin tehokkaalla tavalla. Moore kiertelee Kanadassa ihmettelemässä, että miksi Kanadassa tehdään aseilla niin vähän murhia, kun USA:ssa vastaavat luvut ovat suorastaan giganttiset. Lisäksi hän yrittää löytää vastauksia näihin kysymyksiin myös haastateltaviltaan, mutta yhtään järkevää vastausta hänelle ei anneta. Ehkä paras esimerkki on NRA:n johtajan Charles Hestonin vastaus, joka on hiljaisuus ja vaivihkainen poistuminen paikalta.

Mooren dokumentti on myös järkevästi tehty. Moore ei sinänsä yritä edes selittää itse vastauksia kysymyksiinsä, eikä varsinaisesti yritä niitä tosissaan myöskään löytää. Hän keskittyy sen sijaan toteamaan tosiasiat ja näyttämään amerikkalaisen yhteiskunnan nurjia puolia. Siinä hän onnistuu mainiosti, mutta ehkä hieman liian huomion hakuisesti. Moore kritisoi selvästi median halua uutisoida aseellisia murhia, halua pelotella ihmisiä ja tarkoituksenmukaista sensaatiohakua, mutta sortuu hieman itsekin samaan. Jotkut haastateltavista joutuvat Mooren armottoman kysymystulvan alle, joihin heillä ei oikeastaan ole mahdollisuutta vastata kunnolla tai edes ollenkaan: kysymykset ovat liian monimutkaisia vastattaviksi yksiselitteisesti.

Bowling for Columbine on loistava dokumentti. Sitä ei voi kukaan kiistää, sillä BFC peilaa niin tunnontarkasti ja kaunistelematta amerikkalaista yhteiskuntaa, että siitä täytyisi antaa Moorelle mitali. Moore tekee myös dokumenttia ehdalla tyylillä ja pitää paketin koossa loistavasti: välissä dokumentti etenee jopa ironiseen sävyyn, josta ehkä paras esimerkki on Mooren pyytäessä poliisia pidättämään jonkun ilmansaastutuksesta. BFC on kertakaikkiaan uskomaton dokumentti, jonka hyvä toteutus käsikirjoituksineen on loistava pala katsottavaksi niin yksin kuin joukolla.