elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

No nyt se on nähty. El Mariachin (1992) ja Desperadon (1995) seuraava ja luultavastikkin viimeinen osa, Once Upon a Time In Mexico (2003). Hyppysissämme...

No nyt se on nähty. El Mariachin (1992) ja Desperadon (1995) seuraava ja luultavastikkin viimeinen osa, Once Upon a Time In Mexico (2003). Hyppysissämme on trilogia.

Once Upon a Time In Mexico ei ollut lainkaan mitä siitä odottaa. Ei sillä etteikö siinä olisi tarpeeksi toimintaa, vaan että elokuva ei ole lainkaan niin huoleton ja pienimuotoinen kuin sarjan aikaisemmat osat.

Juonessa on kyse jälleen kerran kostosta. El Mariachi (Antonio Banderas) hautoo kostoa Meksikolaiskenraalille, joka tappoi hänen vaimon Carolinan (Salma Hayek) ja lapsensa sekä haavoitti Mariachia itseään. Salma Hayekin rooli on alennettu valkokankaalla alle 15min ja nekin nähdään tylsinä takautumina. Naispääosaa esittää mielumminkin kelkkaansa kääntänyt ATF-agentti Eva Mendes. Sivuosasta melkoisen pääosan tehnyt Johnny Depp on elokuvan parasta antia ja hän onkin valkokankaalla eniten. Hän esittää CIA agentti Sandsia. Sands on saanut vihiä, että paikallinen huumeloordi Barillo (Willem Dafoe) aikoo tappaa presidentin kenraali Marquezin kanssa. Sandsin tehtavänä on palkata tappaja tappamaan Marquezin ja Barillon miehet ettei vallankaappausta tapahtuisi. Sands laittaa luottomiehensä Cucuyn (Danny Trejo) hakemaan legendaarisen El Mariachin suorittamaan tehtävää.

Elokuvaan on sekoitettu aivan liikaa kaikkea eikä sitä jaksa seurata mitenkään. Sivuosaan tungettu Enrique Iglesias ärsyttää pelkällä läsnäolollaan.

Once Upon A Time In Mexico on paljon synkempi kuin kaksi edeltäjäänsä. Elokuvasta uupuu kaikki Desperadon ja El Mariachin viehätys. Kaikki panokset on asetettu painovoimaa uhmaaviin toimintakohtauksiin, jotka eivät nekään ole mitään huippuluomuksia vaan peräti naurettavan muovisia pilailuja.

Huono ja täysin turha elokuva

  • 20%
    Once Upon a Time in Mexico - 20%
20%

Poiminta

Genret: draama,toiminta
Kesto: 101 min
Ohjaaja: Robert Rodrigues,Robert Rodriguez
Pääosissa: Antonio Banderas,Johnny Depp,Rubén Blades,Willem Dafoe,Mickey Rourke,Danny Trejo,Eva Mendes,Enrique Iglesias,Salma Hayek,Cheech Marin
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Meksiko
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments