Spartacus

Stanley Kubrick. Mies, jonka elokuvat ylittävät kerta toisensa jälkeen odotukseni on tehnyt useita elämääkin suurempia klassikoita, Spartacuksen ollessa ehdottomasti yksi niistä. Kubrickin ote elokuviinsa on vähintäänkin kunnioitettava, mies on vanhan koulukunnan perfektionisti, joka uhkuu tyyliä ja rutkasti mystiikkaa, karismaa.

Spartacus on orja, josta tuli gladiaattori, gladiaattori, joka vavisutti Suurta Roomaa. Juoni on siis hieman kuten Ridley Scottin Gladiaattori -elokuvassa. Spartacus on traakialainen orja, jonka Lentulus Batiatus, gladiaattorikoulun omistava aristokraatti ostaa roomalaisilta. Myöhemmin tulta ja tappuraa leiskuva Spartacus usuttaa gladiaattoriarmeijan kapinaan, ja yhdessä he tuhoavat koulun, ryöstävät maaseutuja ja vapauttavat orjia. Kaikki ei kuitenkaan suju ennen kuin Spartacus ottaa johtajanpaikan ja järjestää joukot, seisoo moraalisena selkärankana lähes barbaarisille miehilleen. Myöhemmin hän kohtaa Rooman legioonat, tekee sopimuksen yhteisen vihollisen omaavien merirosvojen kanssa, ja todella näyttää mistä kansa on tehty. Hän ei alistu vaan taistelee loppuun asti, oli se sitten karvas tappio tai ylevä voitto.

Mukaan on myös saatu aimo määrä romantiikkaa Spartacuksen ja Varinian, kauniin talousorjan välisen rakkauden myötä. Heidän suhde syntyy jo Spartacuksen ollessa gladiaattorina Batiatuksen koulussa, mutta se puhkesi kukkaan vasta molempien vapauduttua. Sankarimme harmiksi myös Marcus Licinius Crassus, Rooman legioonien ensimmäinen kenraali tavoittelee naista.

Loppu on elokuvassa upea. Se on kuin on. Jokainen tietää että historiallisessa elokuvassa todellisuutta ei saa vääntää. Spartacus hävisi Roomalle. Silti lisäulottuvuutta tuovat ihmissuhteet, jotka tietysti pääosin ovat fiktiivisiä antavat todella elokuvalle lisäpontta, tuulta siipiensä alle. Kukaan ei voi tietää varmasti ennen elokuvan näkemistä miten Spartacuksen ja Varinian rakkaus sai loppunsa, vai elääkö se kenties ikuisesti?

Spartacus on klassikko. Kirk Douglas tekee sujuvan suorituksen elokuvan nimikkohahmona, mutta sivuosat loistavat paljon kirkkaammin. Laurence Olivier hintahtavana kenraalina, lähes diktaattorina loppua kohden on upeaa katseltavaa, mies suorittaa roolinsa suurella intohimolla karismaa tihkuen. Peter Ustinov surkuhupaisan pelkurimaisena ylimystön edustajana on todella vakuuttava. Ustinov voitti suorituksestaan ansaitun Oscar -patsaan parhaasta miessivuosasta, mikä todella löysi oikean omistajansa. Tony Curtis on myös oikein hyvä roolinsa kanssa. Hän näyttelee feminiinistä viihdyttäjäorjaa, miestä joka laulaa ja tanssii ja lausuu runoja isännälleen. Curtis vetää roolinsa kunnialla, muttei yllä kahden edellä mainitun tasolle.

Elokuva kestää massiiviset kolme tuntia. Tämä on paljon, vaikka ohjaksissa olisikin nero. Välillä elokuva hieman puuduttaa, mutta Kubrick korjaa tilanteen intensiivisillä kohtauksillaan, upeilla taisteluilla tai mahtavilla dialogeillaan. Yksi elokuvan tukipilareista on sen uskomattoman kauniit musiikit. Alex North on tehnyt hyvää jälkeä jä täydellistänyt jo nyt niin mainiota elokuvaa entisestään.

Kubrick on, kuten kaikki tiedämme, nero. Spartacus ei välttämättä ole hänen omaperäisin teoksensa, mutta aivan varmasti yksi kauneimmista ja laadukkaimmista. Spartacus ei ollut miehen oma projekti, mikä näkyy, sillä elokuva ei sisällä kuuluisaa Kubrick – otetta, se on yksinkertaisesti mainio elokuva, mahtavalla ohjaajalla.