elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Nyt on sitten kolmas osa kakusta syöty ja pakko sanoa että ihan hyvät ovat fiilikset. Ensimmäinen American Pie oli aivan mukavaa viihdettä, mutta kakkososa...

Nyt on sitten kolmas osa kakusta syöty ja pakko sanoa että ihan hyvät ovat fiilikset. Ensimmäinen American Pie oli aivan mukavaa viihdettä, mutta kakkososa oli jo pieni fiasko. Onneksi nyt ilmestynyt American Pie 3 onnistuu korjaamaan kakkososan viat.

Ohjaaja on vaihtunut. James B. Rogersin työtä jatkaa How Highsta tuttu Jesse Dylan, joka onnistuu ohjauksessa aivan kiitettävästi. Sama vanha kakkapissa-huumori on siirtynyt mukavasti osasta toiseen vaikkeivat ne allekirjoittanutta naurattaneetkaan. Näyttelijät pysyvät kuitenkin samoina. Jason Biggs esittää nyt nuoreksi mieheksi kasvanutta Jimiä, jonka isä on ihmeellinen veijari jokaisella osa-alueella. Seann William Scott on sama vanha V-sanan suurkuluttaja, Steve “Stifmeister” Stifler, jonka toimenkuvaan kuuluu armoton vittuilu ja naiset. Alyson Hannigan vetää vieläkin hienosti pervessin musiikon Michellen osaa. Muista osista mainittakoon Jimin oikeat kädet, eli Eddie Thomas viisaana ja sivistyneenä Finchinä ja Thomas Nicholas Kevininä.

Elokuva alkaa heti mukavalla “törkeällä” huumorilla, jossa Jim kosii Michelleä. Elokuva ei tähän kuitenkaan pääty sillä Michelle sanoo “Kyllä” ja alkaa suuri häiden suunnittelu johon koko elokuva melkeenkin perustuu. Asiat menevät kuitenkin puihin kun kuvioihin astuu Stifler, joka nykyään toimii jalkapallojengin valmentajana. Asiat alkavat mennä todella päin persettä ja juuri ennen häitä sattuu ja tapahtuu ja häät ovat jopa mennä pilalle, kiitos Stiflerin. Asiat kuitenkin menevät aivan nappiin ja jokainen jälleen kerran pääsee tekemään tuhmuuksia tyttöjen kanssa.

Kuten sanoin, nyt on piirakka varmaankin kokonaan syöty ja fiilikset ovat aivan hyvät. Näyttelijät vetävät roolinsa rutiinilla ja positiivisena yllätyksenä lopputulos oli hyvä ja toimiva. Pisteyttäminen oli aika vaikeaa, sillä elokuva oli parempi kuin jotkut kolmen tähden leffat, muttei se kuitenkaan aivan nelosta ansainnut, joten päätin antaa tiukasti kolme ja puoli tähteä. Suosittelen kaikille jotka ovat muita osia nauttineet ja muillekkin jotka tahtovat nauttia tästä niin sanotusta huumorista.

Sanottakoon vielä elokuvan tunnelmasta. Kuten arvata saattoi takanani istui loton oikea rivi, eli 7 teinityttöä poikaystäviensä kanssa. Myös lisänumerot osuivat kohdalleen kuin vasemmalle puolelle päätti istua historian ärsyttävimmät henkilöt puhuen: “Kuinka paska tääkin sit on?” No toivottavasti muut nauttivat täyden rahan edestä.

  • 70%
    American Pie 3 - 70%
70%

Tiedot

Genret: komedia,rakkaus
Kesto: 97 min
Ohjaaja: Jesse Dylan
Pääosissa: Jason Biggs,Seann William Scott,Alyson Hannigan,
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)
0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments