elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Mustista ihmisistä kertovia elokuvia on monia hyviä. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti Spike Leen hienot elokuvat. Rodun toisia huippuohjaajia mietiskellessä, joutuukin kääntämään ympäri kiven jos...

Mustista ihmisistä kertovia elokuvia on monia hyviä. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti Spike Leen hienot elokuvat. Rodun toisia huippuohjaajia mietiskellessä, joutuukin kääntämään ympäri kiven jos toisenkin, sillä heitä ei ole kuin kourallinen.

Boyz n the Hood on puhdas mustaihoisten katuelokuva. Koko elokuvan aikana nähdään vain yksi vaaleaihoinen taustatallustelija. Elokuva hahmottaa loistavasti paikallista urbaania katuelämää ja samalla lähettää tärkeän viestin jokaiselle elokuvaa katsovalle.

Boyz n the Hood on kasvukertomus monella tasolla. Elokuvan aikana kasvetaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Elokuva kertoo tarinansa lapsen ja myöhemmin nuoren aikuisen Tren (Cuba Gooding Jr) silmin. Trenin vanhemmat Furious (Laurence Fishburne) ja Reva (Angela Bassett) ovat eronneet ja Reva haluaa antaa Tren miehelleen hoidettavaksi, koska hänen mielestään naisen on vaikea kasvattaa pojasta mies.

Furious kasvattaa Trestä kunnollisen nuoren pojan, jolla on enemmän tai vähemmän rankkoja kavereita kuten Doughboy (Ice Cube), jolla on taipumuksia hankkiutua kaikenlaisiin ongelmiin. Doughboylla on veli, joka on hänen kanssa täysi vastakohta. Hänellä on perhe ja on juuri pääsemässä yliopistoon.

Kun asiat tuntuvat menevän hyvin, sattuu jotain sietämätöntä, joka kestetään yhdessä ja kasvetaan siinä sivussa ihmisinä ja yksilöinä. Jokainen joutuu tekemään omat valintansa ja miettimään mikä heille on tärkeintä ja sitä joutuvat elokuvan henkilöt, Tre etupäässä, itseltään kysymään halki elokuvan.

Ohjaaja John Singleton ohjaa vakuuttavasti tehden elokuvasta kaikin puolin uskottavan. Todella vaikuttavaa työtä ja nostaa tekijänsä elokuvansa kanssa, jopa Spike Leen parhaiden töiden joukkoon.

  • 80%
    Boyz n the Hood - 80%
80%

Tiedot

Genret: draama
Kesto: 112 min
Ohjaaja: John Singleton
Pääosissa: Cuba Gooding Jr,Laurence Fishburne,Ice Cube,Angela Bassett,Morris Chestnut,Nia Long
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1991

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments