Pianisti

Pieni sananen tämän kyseisen elokuvan julkaisusta: ihmettelen suuresti, ettei tätä Oscar-gaalassa menestynyttä elokuvaa ole otettu mm. Finnkinon ohjelmistoon ainakaan täällä Tampereella. Ilmeisesti Finnkino tavoittelee massoja (teini-ikäisiä), joille kelpaa lähes minkälainen elokuva vain. Onneksi kuitenkin piskuinen Niagara-elokuvateatteri otti elokuvan ohjelmistoonsa ja ainakin täällä Pianisti on ilmeisesti menestynyt todella hyvin. Elokuvasta kertoo paljon jo pelkästään se, että näytännössä, jossa olin, oli ikäjakauma n. 20-vuotiaasta ylöspäin.

Niin: Pianisti ei todellakaan ollut mikään purkkapopilla, kauniilla ihmisillä ja huumeilla höystetty elokuva, vaan raaka, todentuntuinen kuvaus toisen maailmansodan Varsovasta, jossa juutalaisilla oli tunnetusti todella tukalat paikat. Elokuva perustuu Wladyslaw Szpilmanin kirjaan, jossa hän kertoo oman selviytymistarinansa Varsovan ghetossa. Elokuvan käsikirjoittaja Ronald Harwood on yhdessä ohjaaja Roman Polaskin kanssa saanut elokuvasta todella raa’an, mutta niin eläväiseltä maistuvan tarinan, jota sietää katsoa useammankin kerran.

Minun on pakko sanoa, että ohjaaja Polanski on saanut elokuvaan käsinkosketeltavaa todellisuutta. Lieneekö sillä osansa, että Polanski on kokenut omassa yksityiselämässään todella kovia, sitä en tiedä. Joka tapauksessa se todellisuus, jota Pianisti tarjoaa, järkyttää, vihastuttaa ja mietityttää elokuvan jälkeenkin.

Pianistin tarina on kutakuinkin seuraavanlainen: Wladyslaw Szpilman on todella lahjakas pianisti Varsovan radiossa. Hänen uransa kuitenkin katkaisee sota ja sellainen tosiseikka, että hän on juutalainen. Natsien valloittessa myös Varsovan koittaa Varsovan juutalaisille kovat ajat ghetossa, jonne he kaikki joutuvat. Ihmiselämällä ei ole mitään arvoa ja elokuva onkin yhtä selviytymistarinaa milloin saksalaisia paeten, milloin nälkää nähden. Elokuva perustuu tositapahtumiin, jotka on kuvattu Wladyslaw Szpilmanin kirjassa, kuten edellä jo mainittiin. Juonen ollessa sitä mitä se on (eli totta), katsojan huomio kiinnittyy enemmän henkilökohtaloihin ja siihen kammottavaan realismiin, mitä elokuva viljelee.

Näyttelijät ovat Pianistissa kerrassaan loistavia. Adrien Brody ansaitsee roolistaan Wladyslaw Szpilmanina Oscarinsa. Tosin mielestäni hänen suorituksensa ei ole mikään ylivertainen (parempiakin on nähty), mutta kuitenkin niin kelvollinen, että Oscar on hänelle myönnetty oikein perustein. Brody näyttelee Szpilmania vakuuttavasti ja kiihkottomasti. Hän ei sorru ylilyönteihin, mutta varsinaista tunteen paloa hänestä ei mielestäni löydy tarpeeksi. Tuskaiselta mies kuitenkin osaa näyttää ja muistaakseni luin jostain lehdestä, että mies oli laihdutuskuurilla rooliaan varten: sen kyllä myös huomaa, sillä Brody näyttää kukkakepiltä, jolla on vielä posketkin lommoilla.

Muista näyttelijöistä sen verran, että he olivat minulle oikeastaan aika tuntemattomia suuruuksia. Oikeastaan kukaan ei tarjoa mitään suurta mieleenpainuvaa roolisuoritusta, mutta toisaalta kukaan ei myöskään mokaa. Kaiken kaikkiaan Pianistin cast on todella tasapaksua ja hyvää.

Pianisti on Internet movie databasessa todella korkealle arvostettu elokuva (kirjoitushetkellä sijalla 29). Itse asiassa ehkä liiankin korkealle arvostettu, sillä Pianistista jää myös jotain puuttumaan: elokuva kyllä pysäyttää miettimään ja elokuvaa katsoessa alkaa väkisinkin kauhistelemaan natsien tekoja, mutta se jokin on poissa. Ihan kuin Polanski ei ole ottanut itsestään ja näyttelijöistään sitä 110 prosenttia irti, mikä tarvitsee olla viiden tähden elokuvalla. Pianisti kyllä tarjoaa lukuisia ihmiskohtaloita ja kuolleita, mutta siitä saatava teho on jätetty pois. Tästä aiheesta ja elokuvasta olisi varmasti vielä saanut pienellä vaivannäöllä todella sykähdyttävän kokemuksen. Nyt elokuva tyytyy vain näyttämään “kasvottomien” ihmisten murhaamista. Toisaalta näihin kaikkiin henkilöhahmoihin syvemmälle meneminen varmasti veisi ainakin toiset 150 minuuttia, mutta ainakin minä olisin ilomielin senkin katsonut.