True romance

Vuorosanoja: Drexl Spivey: Marty! Y’know what we got here? Motherfuckin’ Charlie Bronson! Mr. Majestyk!

Lee: How do you know his name? Why the fuck does he know your name? You piece of shit! You can forget about acting for the next twenty years, your fucking career is over. Take your fucking SAG card and burn it! You little cocksucker! I treated you like a son! You fucking stab me in the heart!

Anteeksi pitkistä vuorosanoista, mutta niissä on tämän elokuvan ehdoton suola loistavien näyttelijöiden ja kohtauksien lisäksi.

Quentin Tarantinon käsikirjoittama True romance piti olla alunperin 60 000 dollarin takapihalla kuvattu leffa. Kuitenkin siitä tuli n. 14,5 miljoonan dollarin isohko leffa ja ohjaaksi tuli pienen sotkun kautta Tony Scott, joka oli ennen True romancea menestynyt sellaisilla leffoilla kuin Bewerly Hills kyttä 2 ja Top gun. Tarantinon loistavan käsikirjoituksen saaminen leffaksi asti oli varsin vaativa urakka, sillä lähes kaikki tuottajat lähettivät käsikirjoituksen takaisin poikkeuksellisen tylysti: "Miten kehtaatte lähettää tätä vitun paskaa, heittääkö teillä saatana päästä?". Onneksi kuitenkin joku tarttui onkeen ja tuotti tämän loistavan elokuvan: varsinaisen palan elokuva-historiaa, jossa True romancen vuorosanat tulevat elämään ikuisesti.

True romance kertoo oikeastaan Clarencen ja Alabaman rakkaustarinan vähän Bonnie & Clydemäisesti. Elokuva ei todellakaan säästele verta, eikä osuvaa kielenkäyttöä kuin myöskään näyttelijöitä. True romancen juoni on siis seuraava: Clarence ja Alabama tapaavat Sonny Chiban elokuvan näytöksessä ja asiat johtavat avioliittoon asti. Jotta Clarence saisi mielenrauhansa, on hänen tavattava Drexl, Alabaman parittaja. Tapaamisesta Clarencelle tarttuu mukaan matkalaukullinen mafian huumeita, joita tuore nuoripari lähtee myymään aurinkoiseen Los Angelesiin…

Pakko vielä sanoa sen verran True romancen tapahtumista, että elokuva sisältää yhden elokuvahistorian verisimmistä, parhaimmista ja tylyimmistä toimintakohtauksista kautta aikain. Tuo nimenomainen kohtaus on varsinainen kliimaksi ja kohtauksen todellinen karu olotila valkoisten höyhenien putoillessa katosta saa pupillit laajentumaan ihan kuin odottaisi vain lisää ja lisää toimintaa.

Mutta palataan loistaviin näyttelijöihin. Siis kertakaikkiaan: harvassa leffassa on näin loistava ja nimekäs kaarti kuin True romancessa. Pääosassa loistaa Christian Slater, joka tekee varmasti elämänsä parhaimman roolin Clarencena, sarjakuvista ja kung-fusta pitävänä yksinäisenä miehenä. Naispääosan esittäjä Patricia Arquette ei paljon kakkoseksi jää, sillä hän esittää roolinsa loistavasti ja energisesti. Sitten päästäänkin aivan loistaviin sivuosiin, jotka vievät huomion päärooleista valitettavan usein pois.

En edes tiedä, että mistä aloittaisin, koska mainittavia näyttelijöitä on niin paljon. Aloitetaanpa Dennis Hopperista, joka näyttelee Clarencen isää vakuuttavalla ammattitaidolla. Kukaan elokuvan nähnyt ei voi hyvällä omallatunnolla väittää unohtaneensa Hopperin hahmon, Cliffordin, monologin, jossa hän kertoo sisilialaisten sukujuurista. Kukaan elokuvan nähnyt ei voi myöskään unohtaa Drexliä näytellyttä Gary Oldmania, joka on parittajana kieroutuneen hyvä. Vertaisin Oldmanin suoritusta Leoniin, jossa Oldman näytteli varsinaista paska-kyttää.

Mainitsemisen arvoisia suorituksia tekevät myös aina niin lipevä ja vakuuttava Christopher Walken, aivan loistava ja koko ajan pilvessä oleva Brad Pitt. En voi unohtaa myöskään Samuel L. Jacksonia, Saul Rubinekia, Michael Rapaportia, Tom Sizemorea, Chris Penniä, ilmiömäistä Bronson Pinchotia tai käsittämättömän viileää James Gandolfinia, joka on todella jäätävä tässä leffassa. Tämän nimilistan lueteltuani kellekään ei varmasti jää epäselväksi se tosiasia, että tämän elokuvan näytteleminen on enemmän kuin kohdallaan.

Mutta palataan elokuvan sieluun, joka on vuorosanoissa. F-sanaa viljellään runsaasti, mutta se ei menoa haittaa. Mieleenpainuvimpia keskusteluja ovat mafian lakimiehen, Vincenzo Coccottin ja Clifford Worleyn sanailu hämärässä asuntovaunussa. En voi myöskään unohtaa hotellin hissi-kohtausta, jossa Clarence epäilee Elliotin pettävän häntä… Kertakaikkiaan! Tarantinon teksti on niin väkevää ja voimakasta, ettei sitä voi oikeastaan sanoilla kuvata. Se on lentävää, nokkelaa ja niin elävää, ettei siitä ole mitään pahaa sanottavaa.

True romance on elokuvien ystävän pakko-hankinta. Se sisältää kaikki hyvän elokuvan ainekset huolimatta siitä, että Tarantinon vastustuksesta elokuvan käsikirjoitusta muokattiin sieltä täältä. Joistakin paikoista jopa merkittävästi. True romance tarjoaa katsojalle väkivaltaisen, ehkä hieman hauskankin, mutta ennen kaikkea viihdyttävän kokonaisuuden, jonka jälkeen ei voi olla pysähtymättä.