elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Hohhoijaa! Tällä kertaa jouduin todella surkean elokuvan "uhriksi". Tiesin toki jo etukäteen näkeväni kehnon elokuvan, mutta näin kehnoa elokuvaa en meinannut millään uskoa näkeväni....

Hohhoijaa! Tällä kertaa jouduin todella surkean elokuvan "uhriksi". Tiesin toki jo etukäteen näkeväni kehnon elokuvan, mutta näin kehnoa elokuvaa en meinannut millään uskoa näkeväni. Näin kuitenkin kävi ja tässä sitä taas ollaan kirjoittamassa arvostelua elokuvasta nimeltä Tulen valtakunta.

Aloitetaan luokattomista näyttelijäntöistä. Ainakin minua yllätti suuresti Matthew McConaugheyn mukana olo, sillä hänen roolinsa on todella ontto. Mielestäni McConaughey olisi kannattanut jäädä koko elokuvasta pois, mutta lieneekö raha houkutellut miehen tähän varmasti elämänsä surkeimpaan rooliin? Toisessa pääosassa "loistaa" Cristian Bale, joka on varmasti monelle tuttu American Psychosta. Balekin onnistuu rähmimään roolinsa jotenkuten läpi, mutta mitään ihmeellistä häneltä kuin keltään muultakaan ei kannata odottaa.

Tulen valtakunnan ehdottomasti heikoin lenkki on käsittämättömän surkea juoni ja ennen kaikkea sen toteutus. Vai miltä teistä kuulostaa juoni, että Lontoossa maanalaisissa töissä poraudutaan vahingossa lohikäärmeen pesään, joka alkaa tekemään tuhojaan ja itsesiittoisesti jälkeläisiä. Sitten ihmiskunta häviää sodan lohhareita vastaan ja käyttää epätoivoisena ydinaseita… lohharit hallitsevat senkin jälkeen maailmaa. Sitten kaikki toivo pistetään jälleen kerran yhden kortin varaan ja kappas… Tässä välissä on sitten päätöntä sekoilua ja toimintaa. Mitään syvyyttä roolihahmoilla ei ole ja vuorosanatkin ovat vain välihöystettä, jolla päästään kevyesti seuraavaan kohtaukseen ikään kuin dokumenttimaisesti. Huhhuh.

Tulen valtakunta on käsittämättömän huono elokuva. Oikeastaan sanani eivät riitä kuvaamaan sen huonoutta: juoni pomppoilee päättömästi ja pätkittäin ja on vielä kaiken lisäksi surkea, näyttelijät ovat surkeita ja toteutus on aivan perseestä (rahat loppuneet kesken). Ei tälläistä voi kenellekään suositella.

0.5

Summary

Genret: toiminta
Kesto: 101 min
Ohjaaja: Rob Bowman
Pääosissa: Christian Bale,Matthew McConaughey,Izabella Scorupco,Gerard Butler,Scott James Moutter
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Iso-Britannia,Irlanti
Valmistusvuosi: 2002

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments