elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Tears Of The Sun ei ole toimintaelokuva. Eikä edes suoranaisesti sotaelokuvakaan. Ne, jotka odottavat näkevänsä mieletöntä mättöä pettyvät pahan kerran. Elokuva kertoo tarinan sotilaista,...

Tears Of The Sun ei ole toimintaelokuva. Eikä edes suoranaisesti sotaelokuvakaan. Ne, jotka odottavat näkevänsä mieletöntä mättöä pettyvät pahan kerran.

Elokuva kertoo tarinan sotilaista, jotka lähetetään pelastamaan ja evakuoimaan 4 ihmistä Nigerian sademetsästä. Operaatioon tulee mutka, koska nämä 4 ihmistä eivät halua jättää kyläläisiään pulaan. Operaation johtajalla luutnantti A.K. Watersilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa kaikki noin 70 ihmistä mukaansa ja toivoa parasta, että pääsisivät hengissä Kamerunin rajalle.

Elokuvan alussa eivät sotilaat välitä kylän ihmisistä tippaakaan vaan heille se on jälleen kerran yksi operaatio. Elokuvan aikana sotilaiden tunteet pakolaisia kohtaan luonnollisesti kasvavat ja näin tarina sekä roolihahmot kehittyvät elokuvateorian syvimmän tarkoituksen mukaisesti kärjistyen lopun tunteita tehosekoittavassa taistelukohtauksessa.

Fuqua on ohjannut elokuvansa ajatuksella. Elokuvan ainut musta sotilas sanoo Waltersille: “They are my people too”. Fuqua lienee ollut juuri tällä linjalla elokuvansa kanssa.

Hans Zimmer on muuntanut tyyliään rauhallisemmaksi ja elokuvan score muistuttaa enemmän puistossa käyskentelyä kuin hänen tavanomaista natsisurffailuaan.
Elokuva on todella komeasti kuvattu. Rajaimissa häärää enemmän kuin pätevä Mauro Fiore, jonka filmografiasta löytyy todellisia kuvaustaiteen helmiä.

Tears Of The Sun on liian amerikkalainen elokuva. Tuntuu typerältä sanoa näin elokuvasta, joka sijoittuu Afrikan sisällissotiin. Lopun kaikki rakastaa kaikkia ja aseet heitetään roskiin -lässytys pisti pahasti vihaamaan muuten ihan siedettävää elokuvaa.

  • 40%
    Tears Of The Sun - 40%
40%

Poiminta

Genret: draama,sota
Kesto: 118 min
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Pääosissa: Bruce Willis,Monica Bellucci,Cole Hauser,Johnny Messner Malick Bowens ,Tom Skerritt Paul Francis Chad Smith
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2003

Sending
User Review
0 (0 votes)

Matti Mikkonen

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments