elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Moni katsoja saattaa etukäteen miettiä tehneensä erehdyksen Seikkailija Thomas Crown-nimisen elokuvan suhteen, sillä Pierce Brosnanin ja Rene Russon tähdittämä elokuva saattaa tuntua keskiverrolta kissa-hiiri-leikiltä....

Moni katsoja saattaa etukäteen miettiä tehneensä erehdyksen Seikkailija Thomas Crown-nimisen elokuvan suhteen, sillä Pierce Brosnanin ja Rene Russon tähdittämä elokuva saattaa tuntua keskiverrolta kissa-hiiri-leikiltä. Totuus kuitenkin on, että John McTiernanin ohjaamassa elokuvassa on ihastumisen kiihkoa, rakkautta, jännitystä ja seikkailua vaikka jaettavaksi asti. Raikkaan musiikin (mm. Nina Simonen upea Sinnerman) ja toimivan juonen sisältävä elokuva onkin silkkaa materiaalitonta mielihyvää tuottava kokonaisuus.

Myös elokuvan näyttelijät ovat elokuvassa todellakin kohdallaan. Bondista melkoisen sulavasti hieman irroittelevampaan rooliin siirtynyt Brosnan on omiaan seikkailunjanoisena miljardöörinä. Hävyttömän rikkaan ja valloittamattoman poikamiehen otteissa on Brosnanin näyttelemänä veijarimaista karismaa ja raikkautta, jota vastanäyttelijänä hääräävä ja kerrassaan upea Rene Russo osuvasti täydentää. He muodostavatkin yhdessä energisen, sekä tiiviisti yhteenkietoutuvan parin, joka suorastaan tihkuu seksiä. Tämän jälkeen elokuvan sivurooleissa nähtäville Denis Learylle, Faye Dunawaylle ja Ben Gazzaralle ei jää pureksittavaksi kuin tähteet.

Elokuvan saattaa kuulostaa lähes tavalliselta, mutta se ei itse asiassa ole sitä. Brosnanin näyttelemän Thomas Crownin elämä alkaa olla tylsää siitäkin huolimatta, että rahaa riittäisi vaikka hevosille syötäväksi. Kunnollisia haasteitakaan ei tunnu löytyvän oikeastaan mistään. Niinpä Crownin harrastuksiin kuuluu golf-lyönneistä vetoa lyöminen, sekä kalliiden veneiden rikkominen. Niinpä mies päättää asettaa itselleen todellisen haasteen, 100 miljoonan dollarin arvoisen maalauksen varastamisen, jonka kaappaamisessa hän onnistuu täydellisesti. Niin täydellisesti, että mukaan astuu vakuutusyhtiöiden palveluksessa oleva, eräänlainen palkkionmetsästäjä, jota Russo viekoittelevasti näyttelee.

Seikkalija Thomas Crown on mielenkiintoinen veto lähinnä toimintaelokuviin keskittyneeltä McTiernanilta. Muutenkin harvakseltaan elokuvia tekevän ja mm. Die Hardin ja Punaisen lokakuun metsästyksen tehneen ohjaajan visio Seikkailija Thomas Crownista on miehen ohjauksiin tottuneelle katsojalle ällistyttävä. Toimintaelokuvien suoraviivaisuus ja silmitön ammuskelu on vaihdettu mielen voittoon nikkelistä, kun Brosnan ja Russo käyvät omaa henkien taisteluansa. Brosnan voittaakseen kaipaamansa haasteen ja Russo selättääkseen tunteen ja ammattinsa tuoman vastuun dilemman. Seurauksena on toimivan musiikin sävyttämä aikuisten ihmisten leikki, jossa metsästäjä huomaa joutuvansa pikkuhiljaa saaliiksi. Katsojan eläytyy elokuvaan täysillä mukaan: elokuvaa kun voi katsoa vapautuneesti ja hymyillen alusta loppuun saakka.

4.5

Summary

Genret: rakkaus,rikos,seikkailu
Kesto: 105 min
Ohjaaja: John McTiernan
Pääosissa: Pierce Brosnan,Rene Russo
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1999

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments