Punainen lohikäärme

No niin. Nyt olen viimeinkin nähnyt Uhrilampaiden "kolmannen" osan. Pakko myöntää, etten juurikaan pettynyt, vaikkei mikään näistä jatko-osista ole yltynyt vielä Uhrilampaiden tasolle. Tälläkin kertaa leikitellään mitä raaimmilla rikoksilla ja herkutellaan Lecterin kannibalismilla, mutta se pysyy onneksi sivussa. Luojan kiitos; sillä Hannibalin aivojen syönti-kohtaus ei ole mitään suosikkejani.

Mutta mennään asiaan ja itse elokuvaan. Kuten jo äsken totesinkin, niin Punainen lohikäärme ei ollut mikään pettymys vaikkeikaan mikään mestariteos. Tällä kertaa tätä elokuvaa pitää pystyssä aika mielenkiintoinen tarina (vaikkakin valitettavan tavallinen… mielenkiintoinen siksi, että se sijoittuu aikaan ennen Uhrilampaita) ja Hopkinsin ja Fiennesin loistavat roolisuoritukset. Jotenkin Edward Nortonille on jäänyt sellaisen perus-kytän rooli, joka kokoaa palaset yhteen.

Hopkinsin suorituksessa ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ainoa huvittava seikka on, että elokuva sijoittuu aikaan ennen Uhrilampaita ja näin ollen Hopkinsin pitäisi näyttää nuoremmalta. Eihän se oikein onnistu, kuten varmaan arvasitte. Mies on kuitenkin syntynyt 1937, joten ikä alkaa painamaan. Tosin Hopkinsin karisma on niin raudanluja, ettei katsoja meinaa millään malttaa istua sohvalla ja kuunnella Hopkinsin esittämän Lecterin käärmemäistä puhetta.

Ralph Fiennes yllättää (siis minusta) taas kerran mielipuolisella roolisuorituksellaan. Hän näyttelee psykoottista tappajaa, joka yrittää tehdä itsestään lohikäärme-jumalan. Fiennesille tälläiset roolit lienevät tuttuja, sillä hän tekee loistavan roolin hiljaisena mielipuolena. Hänen roolityönsä ei kuitenkaan yllä Fiennesin unohtamattomalle suoritukselle Schindlerin listassa, jossa hänen jääkylmät kasvonsa piirtyvät mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Muissakaan näyttelijöissä ei todellakaan ole valittamisen varaan, mutta on pakko mainita Edward Nortonin jonkinlainen statistin rooli, vaikka hän on pääosassa. Se on jotenkin hämmentävää. Harvey Keitelin sivuosassa on myös sitä jotakin, mutta valitettavasti Harveyn rooli on aivan liian pieni hänen kenkiinsä. Muista näyttelijöistä minulla ei oikeastaan ole mitään muuta sanottavaa kuin, että perus-naamoja, joiden omistajien nimiä ei millään voi muistaa.

Punaisen lohikäärmeen juoni on aikamoista perus-settiä ja aika hyvin ennalta-arvattavissa. Nortonin näyttelemä Will Graham saa alussa Lecterin kiinni. Graham vetäytyy tapauksen jälkeen syrjään FBI:sta, mutta muutamien vuosien päästä Keitelin näyttelemän Jack Crawfordin on pyydettävä Graham takaisin palvelukseen selvittämään mysteerisiä murhia. Avuksi on myös pyydettävä älykäs Lecter.

Tälläinen juoni ei kuulosta mitenkään uudelta ja tällä kertaa vuoropuhelukin jää kovin, valitettavasti, vähälle näin "älyllisesti" ajatellen. Vuoropuhelu muuttuu usein tivaamiseksi ja latteuksien latomiseksi, josta ei meinaa tulla loppua.

Punainen lohikäärme on elokuva, joka on silti pakko katsoa. Siinä on vetovoimaa, jota oli jo trilogian "kakkos-osassa". Se on sellaista alkukantaista vetovoimaa, joka pakottaa Uhrilampaat nähneet jannut katsomaan, miten jatkossa tapahtuu tai miten ennen Uhrilampaita asiat suurin piirtein olivat. Punainen lohikäärme haiskahtaa ehkä hieman rahastukselta, mutta kyllä tämä elokuva silti kannattaa ainakin kerran katsoa.