elokuvateatteri.com

kaikki elokuvista, suomeksi

Kun Andrew Neidermanin romaaniin pohjautuva Jonathan Lemkinin elokuvakäsikirjoitus päätyi Taylor Hackfordin ohjaamaksi, niin tavallinen katselija ajatteli varmasti välittömästi, että keitä nämä herrat olivat. Värittömän...

Kun Andrew Neidermanin romaaniin pohjautuva Jonathan Lemkinin elokuvakäsikirjoitus päätyi Taylor Hackfordin ohjaamaksi, niin tavallinen katselija ajatteli varmasti välittömästi, että keitä nämä herrat olivat. Värittömän uran omaava ohjaaja Hackford ei vielä tänä päivänäkään sano kenellekään mitään: ei, vaikka meriittilistalta löytyy suhteellisen tunnettu ja nimekkäillä näyttelijöillä tähditetty Paholaisen asianajaja (The Devil’s Advocate), jonka piilodemonisesta otteesta jaksaa nauttia valehtelematta useammankin kerran. Näinollen onkin suoranainen ihme, ettei Hackfordista ole noussut sen kummoisempaa nimeä Hollywoodin pienissä piireissä.

Ja mikseipä olisi? Paholaisen asianajaja omaa niin nimekkään näyttelijäkaartin, että heikompaa saattaisi jo moinen hirvittää. Tosin pääroolissa oleva Matrix-kovanaama Keanu Reeves on paholaisen asianajajana kohtuullisen väritön ja hapan ilmestys: perinteiset "reevesit" (ei siis hyvässä mielessä) tekevä Hollywoodin supertähti onnistuu vain parissa irtonaisessa kohtauksessa ja näyttely meneekin taas klassisen patsastelun puolelle. Onneksi sentään Reevesin näyttelemän Kevin Lomaxin elämänhaluista vaimoa näyttelevä Charlize Theron on toista maata: putipuhdas ja viaton Theron joutuu hahmoineen synnin pesään, josta ei enää pääse pois. Tuloksena on viattomuuden ajan loppu ja itsetuhoinen hermoromahdus.

Väistämätön totuus kuitenkin on, että Hackfordin elokuvan keskushahmo on Al Pacinon osuvasti näyttelemä John Milton. Pacino on muutenkin elokuvan ehdoton herra ja Hidalgo, jonka tehtävänä on omaan tuttuun tyyliinsä räyhätä mahtipontisesti elokuva alusta loppuun saakka. Tuloksena on joskin konventionaalinen, mutta kuitenkin niin karismaattinen rimanylitys, ettei Pacinosta voi yksinkertaisesti olla pitämättä. Kun kannoilla roikkuva, syntisen vihjailevaan punaiseen verhoutuva ja seksikäs Connie Nielsen kiehnää vielä Reevesin ympärillä, alkaa katsojankin suonissa veri pikkuhiljaa kiertämään. Onpa mukana myös mielenkiintoisessa pikkuroolissaan myhäilevä Delroy Lindo, joka tosin jää lopputeksteissä mainitsematta.

Paholaisen asianajaja on pituudestaan huolimatta katsojansa esimerkillisesti sohvaan liimaava elokuva, jonka vahvuudet piilevät Pacinossa että Nielsenissä, vahvoissa vuorosanoissa sekä suhteellisen toimivassa tarinassa. Valitettavasti elokuvan heikkoudet piilevät miltei samoissa asioissa: Reeves ei kykene roolinsa vaatimaan suoritukseen vuorosanojen jäädessä väkisin pliisuiksi. Tarinastakaan ei saada kaikkea potentiaalia irti, vaan käsikirjoitus tuntuu välillä luottavan yksinkertaisiin ratkaisuihin; asioissa ei mennä syvälle, vaan paremminkin raapaistaan pintaa. Näin mielenkiintoisilla roolihahmoilla Paholaisen asianajajasta olisi saatu helposti syntinen maan laulu, jossa Pacino toimisi orkesterin pirullisena kapellimestarina. Näin ei kuitenkaan käynyt ja viiden tähden elokuva jää valitettavasti saavuttamatta.

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

Ei kommentteja

Ole ensimmäinen, joka jättää kommentin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.