elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Poliittiset, mahdollisesti myös tositapahtumiin jollain tavalla sitoutuvat, elokuvat ovat aina olleet suosikkilistoillani. Poikkeusta tähän ei tee Roger Donaldsonin ohjaama Kolmetoista päivää, joka jo pelkästään...

Poliittiset, mahdollisesti myös tositapahtumiin jollain tavalla sitoutuvat, elokuvat ovat aina olleet suosikkilistoillani. Poikkeusta tähän ei tee Roger Donaldsonin ohjaama Kolmetoista päivää, joka jo pelkästään kuulostaa hyvältä elokuvalta: onhan kyse kuitenkin Kuuban ohjuskriisistä vuonna 1962.

Kolmetoista päivää ei luultavasti ole täysin todellisuuteen perustuva elokuva, vaan siihen on luonnollisesti otettu dramatiikan kannalta joitain seikkoja mukaan. Joka tapauksessa koko raina perustuu Ernest R. Mayn ja Philip D. Zelikowin kirjoittamaan kirjaan, The Kennedy Tapes -Inside the White House during the Cuban missile Crisis, jonka pohjalta David Self on luonut elokuvan käsikirjoituksen. Näin ollen varsinaisesta juonesta ei voidakaan puhua, sillä pelkällä vilkaisulla historian kirjoihin selviää, miten kaikessa loppujen lopuksi kävi.

Näyttelijät ovat elokuvassa kohtalaisen hyviä, mutta esimerkiksi Kevin Costner on taas arkityyppinen Costner: samankaltainen edellisten roolien kanssa. Toisaalta tämä ei ole pelkästään huono asia, mutta Costnerilta voisi odottaa hieman jotain erilaistakin välillä. Muutkin roolit tuntuvat kovin pinnallisilta: niistä puuttuu se jokin. Esimerkiksi Kennedyjen hahmot, John ja Bobby, ovat näyttelijöiden käsissä melkoisen pintapuolisia, vaikka hetkensä heilläkin on. Muutkin näyttelijät potevat hieman "poliittisen jännärin" jäyhyyttä, mutta silti asiat rullaavat koko näyttelijäkaartin osalta tyydyttävästi eteenpäin.

Kolmetoista päivää ei ole missään nimessä huono elokuva. Sitä ei vain ole viilattu aivan loppuun asti. Silti ainakin historiasta kiinnostunut katsoja saa elokuvasta suunnattomasti irti, sillä on aina hauskaa nähdä, miten historiallisesta tapahtumasta on onnistuttu tekemään elokuva. Kun vielä tunnelma on kohdallaan, eikä asioita jäädä turhaa pyörittelemään tai voivottelemaan, niin viihdyttävä elokuva on koossa jännityksineen kaikkineen. Kolmetoista päivää voikin hyvillä mielillä suositella ihan katsottavaksi asti.

4

Summary

Genret: draama,jännitys
Kesto: 145 min
Ohjaaja: Roger Donaldson
Pääosissa: Kevin Costner,Bruce Greenwood,Steven Gulp,Dylan Baker
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 2000

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments