elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Kävin tässä vaihtelun vuoksi (ja osittain mainoksen uhrina) katsomassa Kiss the girls (Jäähyväiset tytöille) leffan. No se oli jotakuinkin pienen pieni pettymys. Odotin siitä...

Kävin tässä vaihtelun vuoksi (ja osittain mainoksen uhrina) katsomassa Kiss the girls (Jäähyväiset tytöille) leffan. No se oli jotakuinkin pienen pieni pettymys. Odotin siitä Seitsemän elokuvan kaltaista hyytävän jännittävää ja juoneltaan erinomaista leffaa. Sitä ei ollut. (Odotinkohan liikoja…) Juonessa ei oikein päästy puusta pitkään. Juonihan meni sillä tavalla, että 7 (vai 8, en muista) naista oli kateissa ja joku hullu (tottakai) murhaaja/kaappaaja oli kaapannut omaan tunneliverkostoonsa (kirjaimellisesti). Juonessa ei ollut mitään muuta yllättävää kuin murhaaja. Muuten juoni junnasi mielestäni paikallaan ja minuun ainakin alkoi pikkuhiljaa hiipiä tylsistynyt olo. Näyttelijäkaarti hoiti hommansa rutiininomaisesti. Suurin tähti heistä oli Morgan Freeman, joka esitti poliisipsykologia tai jotakin. Hän oli myös päähenkilö. Hänet veivataan leffassa mukaan mysteeriin, kun hänen siskontyttönsä (en ole taaskaan varma, korjatkaa jos olen väärässä) katosi. Joten niinpä äijä lähtee ratkomaan mysteeriä, joka alkaa pikkuhiljaa selviämään ja niin poispäin. Se siitä juonesta ja näyttelijöistä. Se siitä leffasta. Älkää edes viitsikö jos olisi tiedossa muuta tekemistä. Sen verran voisi sanoa, että jäähyväiset tälle leffalle.

1

Summary

Genret: jännitys
Kesto: 111 min
Ohjaaja: Gary Fleder
Pääosissa: Morgan Freeman,Ashley Judd,Cary Elwes,Alex McArthur,Tony Goldwyn
Valmistusmaa: Yhdysvallat
Valmistusvuosi: 1997

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments