Joki

Se oli ensimmäinen ajatus Jarmo Lampelan ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta oli jotain mustaa ja pilvistä. Ennen elokuvaa ajattelin näkeväni jotakin laadukasta kotimaista elokuvaa, joka on saanut mm. Glorian, Cultin ja Trendin arvosteluissa huikaisevat viisi tähteä. Niin, petyin todellakin pahan kerran, sillä Joki on säälittävän rikkonainen ja vain pintaa raapaiseva draama. Sinältään kylläkin Joki on mielenkiintoinen, mutta elokuva on onnistuttu pilaamaan liioilla pikkutarinoilla, jotka ovat erittäin löyhästi sidottu toisiinsa.

Näyttelijät eivät oikein jaksa vakuuttaa. En nyt ala mitään nimiä elokuvasta hakemaan, sillä tätä arvostelua kirjoittaessani netti ei ole vieläkään käytössä, joten joudun vain kommentoimaan hahmoja. Ensiksi Joessa lävähtää ruutuun x:llä takaraivoonsa koristanut äijä, joka hämäävästi onnistuu sekoittamaan heti kärkeen katsojan pasmat. Tällä tarkoitan sitä, että kyseistä äijää ei loppuelokuvassa näy kuin noin kolmen sekunnin ajan. Sitten ruutuun tulee kaksi nassikkaa, jotka ovat kyllä taas Young Loven nassikan näyttelijänlahjoilla varustettuja. Sitten tulee kaappihomo-abi, jolla ei ole elokuvan juonen kannalta oikeastaan mitään merkitystä. Tämän jälkeen katsojan eteen vieritetään hahmoja tämän tästä ja sekameteli-soppa on valmis. 😛 Hassua Joessa on, että näyttelijöistä on otettu irti joko melkein kaikki tai ei sitten ei oikeastaan mitään. Esimerkiksi paperitehtaan Ilpo säilyttää kylmän viileytensä ja ilmeettömyytensä, vaikka tämä löytää vaimonsa naimasta toista miestä ja toisaalta itsemurhaa yrittävästä Annista löytyy monia ulottuvuuksia, kuten mm. jonkinlaista aidonlaista äidinrakkautta, kun tämä puhuu ja väliin jopa hymyilee pienelle Juholleen.

Joesta on yritetty tehdä suomalainen Magnolia. Valitettavasti Lampela on onnistunut työssään esimerkillisen huonosti. 😛 Jokea on pakko verrata Magnoliaan, jonka ihmiskohtalot sentään vetoavat noin miljoona kertaa paremmin kuin Joen vastaavat. Joesta on myös onnistuttu tekemään keskeneräisen oloinen tekele, jota olisi syytä vielä miettiä uudestaan, sillä katsojat eivät ole aivotonta massaa: me (tai ainakin minä) vaadimme kunnollisia juonia tai täydellistä "nollat tauluun" meininkiä! Minä en ainakaan nauti rikkonaisesta ja hyppivästä juonesta, jonka ihmiskohtalot ovat "kiehtovasti kiedottu" yhteen. Sanonpa vain, että välttäkää tätä elokuvaa.