elokuvateatteri.com

melkein kaikki elokuvista, suomeksi

Larry Clarkin elokuva Kids oli aikoinaan loistava teos ja samaa odotin herran uusimmasta elokuvasta, Bully:sta, joka perustuu vuonna 1993 sattuneeseen tositapaukseen. No, Clark ei...

Larry Clarkin elokuva Kids oli aikoinaan loistava teos ja samaa odotin herran uusimmasta elokuvasta, Bully:sta, joka perustuu vuonna 1993 sattuneeseen tositapaukseen. No, Clark ei pettänyt tälläkään kertaa kovin pahasti, sillä Bully on ihan kelpo elokuva. Sekin lähti mukaani Makuunista, koska en ehtinyt sitä viime Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla katsoa. Joka tapauksessa: Bully on aika rankka kuvaus (totuudenmukaisesta en tiedä) esikaupungin nuorista, jotka haluavat tappaa kaverinsa. Bully kuvaa nuoret huumeita polttavina ja seksiä harrastavina luusereina, joiden elämän tarkoitus on hengailu. Vähän samaan tapaan kuin Kids.

Näyttelijät ovat Bullyssä erinomaisia. He ovat myös rohkeita, sillä Bullyn kohtaukset näyttävät häpeilemättä melkein kaiken. Seksiä riittää katsojalle yllin kyllin kuvaamaan teinien puuhastelua ja eräänlaista välinpitämättömyyttä kuin myös lasisilmillä tuijottelua ja rakkautta. Rohkeuden lisäksi näyttelijöiltä löytyy välillä kunnon yritystä antaa hahmoilleen syvällisempää luonnetta. Katsoja saakin välillä nauttia kunnon tunnekuohuista, jotka kumpuavat näistä nuorista näyttelijöistä ulos. Näyttelijät onnistuvat rooleissaan kaikin puolin varsin erinomaisesti, eikä ainakaan minulla ole mitäänä nokan koputtamista heidän rooleistaan.

Bully ei varsinaisesti ole väkivaltainen elokuva, mutta sen sijaan Bully on välillä erittäin ahdistava elokuva. Se näyttää ja pelkistää teinien ajatusmaailman: hauskanpitoa, seksiä ja kamanvetoa. Sellaistako se elämä jossain USA:n esikaupunkialueilla sitten on? En tiedä, mutta Bully näyttää asiasta vain päähenkilöiden “puolen” tästä asiasta. Mukana mainitaan silloin tällöin koulunkäynti ja toisinaan kurjat kotiolot, mutta ne oikeastaan vain raapaisevat pintaa: pääasia on päähenkilöiden elämän tylsyydessä ja ahdistuneisuudessa, josta ainoa pako on huumeet ja seksi.

Bully ei onnistu asiassaan täysin. Ehkä Bullya rajoittaa se seikka, että elokuva perustuu tositapahtumiin, ehkä ei. Bully on aika osuva elokuva, mutta päähenkilöiden pään sisäinen elämä olisi ainakin minua kiinnostanut enemmän sen sijaan, että he naivat kuin kanit. Bully onkin oikeastaan keskeneräinen, varsinkin kun teinien vanhemmat näytetään joko voimattomina vässyköinä tai välinpitämättöminä, jopa tyhminä, aikuisina. Katsoja kaipaakin lisää puhetta ja vähemmän “toimintaa”. Nyt olo on kuin isossa porukassa mukana olevalla, joka voi todeta, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Joka tapauksessa: suosittelen. Elokuva on muuten K-18!

  • 70%
    Bully - 70%
70%

Poiminta

Genret: draama,jännitys
Kesto: 113 min
Ohjaaja: Larry Clark
Pääosissa: Brad Renfro,Bijou Phillips,Rachel Miner,Nick Stahl,Michael Pitt,Leo Fitzpatrick,Kelli Garner
Valmistusmaa: Yhdysvallat,Ranska
Valmistusvuosi: 2001

Sending
User Review
0 (0 votes)

Tero Niemenpää

Sivuston perustaja ja moraalinen päätoimittaja, jos sellaiseksi tällä sivustolla voi ketään kutsua.

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
guest

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments